Helsinkiläiskuljettaja Taisko ”Tade” Lario sekä kartanlukija Tatu Hämäläinen taistelevat yhä tiukasta kaksivetoisten autojen WRC3-luokan maailmanmestaruudesta rallin MM-sarjassa. Peugeot 208 R2:lla ajavan suomalaiskaksikon urakka jatkuu tällä viikolla ajettavalla ikonisella Walesin osakilpailulla.
– Tunnelmat ovat kerta kaikkiaan mahtavat. Edellinen Turkin kisa ei kuulunut meidän ohjelmaan, joten nyt on tauon jälkeen ajohalut todella korkealla. Erittäin mielenkiintoinen kisa on luvassa. Walesissa on aina arvoitukselliset sääolosuhteet, CHL Sport Auto -tallissa ajava Lario mietiskelee kisan kynnyksellä.
– Erikoiskokeet eivät sinänsä ole haastavia, mutta juuri sää tekee kisasta vaikean. Siellä on sumua, sadetta ja mutaa varmasti luvassa. Myös kaikenlaiset tukit tien sivussa tekevät sen, että tarkkana saa olla.
Lario ja Hämäläinen ovat WRC3-luokan MM-pisteissä neljäntenä, kun suomalaisilla on vielä kaksi kisaa ajamatta. Edellä oleva ranskalaiskuski Jean-Baptiste Franceschi on jo pistekisansa käyttänyt. Suomalaisten tähtäimessä ovatkin länsinaapurin Emil Bergkvist ja Dennis Rådström, jotka eivät Walesissa ole mukana. Lariolla ja Hämäläisellä on upea tilaisuus nousta MM-taulukon kärkeen, mutta maltti on valttia.
– Sarjatilanne on meidän kannalta hyvä. Maaliin pitää kuitenkin päästä ja aina kun ajetaan, niin tavoitteena on voitto. Olisi tärkeää saada iso pistepotti, Lario suunnittelee.
Kisataktiikka on Larion mielessä kristallinkirkkaana.
– Perjantaina katsotaan heti, mihin meidän vauhti riittää. Silloin on varaa laittaa sukkaa syyläriin. Ajetaan muille jäljet selkään. Lauantaina on ajettava järjellä, sillä ohjelmassa on yhdeksän erikoiskoetta ilman huoltotaukoa. Pienikin vaurio autoon voi tietää rallin ja jopa koko MM-taistelun päättymistä.
Lario ajaa Walesin MM-rallin ensimmäistä kertaa urallaan. CHL Sport Auto -talli antaa kuitenkin vankan kokemuksensa myötä tärkeää tukea nuorelle suomalaiselle.
– Nuotitus on tietenkin erittäin tärkeässä roolissa. Tiimillä on täältä paljon kokemusta, joten saadaan sitä kautta tärkeää dataa. Se on olennaista auton säätämisen kannalta, Lario huomauttaa.
Walesin MM-ralli starttaa torstaina ajettavalla yleisöerikoiskokeella. Yli 300 ek-kilometrin mittainen koitos päättyy sunnuntaina.