Helsinkiläinen rallilupaus Taisko ”Tade” Lario koki kartturinsa Tatu Hämäläisen kanssa todella tapahtumarikkaan päivän Saksan MM-rallissa perjantaina. Lario on kahdeksan erikoiskokeen jälkeen RC4-luokassa kuudentena.
21-vuotiaan ralliässän päivään mahtui muun muassa rengasrikko, hurja rankkasade sekä omituisia käänteitä ajanotossa.
– Aamun eka pätkä tuli tosi hyvin, mutta sitten toisella meni rengas. Vaihdettiin siinä rengasta ja sitten piti ohitella hitaampia autoja. Iltapäivällä taas osuttiin sellaiseen sadekuuroon, että oksat pois. Ei edes pyyhkijät auttaneet. Siinä jäätiin aivan karmean paljon, Lario summasi.
CHL Sport Auto -tallin etuvetoisella Peugeotilla kilpaileva Lario on jäänyt kärkikuski Jari Huttusesta liki seitsemän minuuttia. Rallia on kuitenkin jäljellä vielä kaksi täyttä päivää.
– Taktiikka muuttui kyllä päivän aikana ihan totaalisesti. Nyt mennään tappavan tasaisesti kohti maalia. Kisa ei ole itse asiassa vielä edes puolivälissä. Erot on toki isoja, mutta maalissa katsotaan sitten lopullinen sijoitus, Tade totesi.
– Näille vastoinkäymiselle ei nyt voinut mitään. Huomenna lähdetään uudella taktiikalla ja tavoite on päästä maaliin. Jos lähtee hyvin kulkemaan ja keli on kohdillaan, niin sitten voidaan koettaa ajaa vähän kunnon pätkäaikoja myös, nuorukainen jatkoi.
Saksan MM-rallissa ajetaan lauantaina yhdeksän erikoiskoetta. Ralli päättyy sunnuntaina.