Suomen MM-osakilpailu sai rallikansan liikkeelle – yleisömäärä ylitti odotukset

Suomen MM-ralli Toyota
Rallikansaa oli riittämiin huoltoalueella sekä erikoiskokeilla shikaaneista huolimatta. Kuva: @World
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Viime viikonloppu oli suomalaisen rallin juhlaa, kun MM-rallissa saatiin uusi sinivalkoinen voittaja WRC- ja WRC2-luokassa sekä molemmissa vielä kolmossijat päälle.

AKK:n tiedotteen mukaan ennakkotiedot Suomen MM-rallin suosiosta ja yleisömääristä ylittävät odotukset. Esapekka Lapin ja Janne Fermin voittoon päättynyt ralli vankisti asemaansa Suomen merkittävimpänä vuotuisena urheilutapahtumana heti ensimmäisenä kilpailupäivänään, kun yli 16 000 katsojaa saapui Jyväskylän keskustaan seuraamaan Harjun erikoiskoetta. Esimakua oli saatu jo testierikoiskokeelta Ruuhimäessä, missä yleisömäärä oli selvästi ylittänyt aikaisemman suosion.

Jo talvella näkynyt SM-rallin suosion kasvu antoi positiivisia signaaleja Suomen MM-osakilpailua silmälläpitäen, ja Jari-Matti Latvalan Ruotsin rallin voitto sekä yleensäkin Tommi Mäkisen Toyota-tallin menestys nostivat mielenkiintoa entisestäänkin. Rallin lippujen ennakkomyynti osoitti, että ralliin on aidosti lupa odottaa suurempaa yleisömäärää kuin aikaisemmin.

– Pääsylippujen ennakkomyynti oli merkittävästi parempaa kuin aikoihin ja Harjun EK:n yleisömäärä vain vahvisti trendiä. Reittitiimin ja erikoiskoejärjestäjien mukaan yleisöä erikoiskokeilla oli niin ikään enemmän kuin moneen vuoteen.

– Tarkemmat yleisöluvut selviävät eri myyntikanavien yhteenvetojen valmistumisen jälkeen elo-syyskuussa, AKK Sportsin talous- ja hallintojohtaja Markus Häkkinen analysoi.

Rallin televisiointi oli laajempaa kuin koskaan, sillä ”Sorateiden GP:stä” lähetettiin viisi suoraa erikoiskoetta sisältäen legendaarisen Ouninpohjan, mikä aiheutti myös piikin kansainvälisessä kiinnostuksessa. Tv-signaali jaettiin yli 100 maahan ja kilpailua seurasi aktiivisesti 35 televisioyhtiötä.

Sosiaalisen median koko maailman kattava tavoittavuus oli kilpailuviikolla noin 64 miljoonaa. Noin 450:sta ralliin akkreditoituneesta media-ammattilaisesta 70 prosenttia oli ulkomaalaisia.

Lähde: AKK:n tiedotus

Lue myös nämä