Suomen mestari Pietarinen paljasti rallisuunnitelmiaan – seuraavaksi Italiaan

Eerik Pietarinen. Kuva: Hannu Rainamo

Tuusulalainen rallikuljettaja Eerik Pietarinen, 24, varmisti SM1-luokan Suomen mestaruuden lauantaina ajetussa Enset SM-rallissa Sastamalassa ja Huittisissa. Skodalla ajava Pietarinen voitti kilpailun yhdessä kartanlukijansa Juhana Raitasen kanssa.

Pietarinen nousi urheilumaailman tietoisuuteen rytinällä, kun hän voitti heinäkuun lopulla ajetussa Suomen MM-rallissa WRC2-luokan. Suomen mestaruus ei ollut Pietariselle ensimmäinen laatuaan, sillä viime vuonna hän voitti tittelin SM2-luokassa. Tällä kaudella edessä oli siis uusi luokka, mutta jälki on ollut suorastaan huimaa.

– Kaikki on mennyt tällä kaudella aika lailla nappiin. Ollaan kuitenkin saatu neljä voittoa, yksi kakkossija ja yksi kolmas sija. Toivoin tietysti, että mestaruudesta ajettaisiin tällä kaudella ja hienoa, että se toteutui. Toivottavasti tämä auttaa uralla eteenpäin ja tuleviin juttuihin – tavoite on tietysti päästä ajamaan enemmän isoja kisoja ja ulkomaille, tuore mestari sanoo päättäväisesti.

TGS Worldwide -tiimissä ajava Pietarinen arvostaa Toni Gardemeisterin päälliköimän tallin tukea.

– Tiimillä on ollut tässä todella iso merkitys. Olen pystynyt keskittymään täysin ajamiseen, kun on ammattitiimi ja huipputekijät ympärillä. Lisäksi olen saanut hyviä neuvoja esimerkiksi auton säätämiseen, mikä on ollut varmasti yksi menestystekijä, Pietarinen kehuu talliaan.

Lähitulevaisuudesta Pietarinen osaa paljastaa hieman yksityiskohtia.

– Turkuhan se olisi seuraava SM-ralli syyskuun lopussa, mutta ainakin viikkoa ennen sitä käydään ajamassa Italian kansallisen rallisarjan mestaruuskilpailu Rally Adriatico, Pietarinen paljastaa.

Toiseksi rallissa ajoi niin ikään Skodalla ajava Emil Lindholm, joka jäi Pietarisesta 14,4 sekuntia. Kolmas oli japanilaiskuljettaja Takamoto Katsuta, jolla eroa kärkeen kertyi 16,8 sekuntia.

Rallin SM-sarjan seitsemäs ja viimeinen kilpailu, SM TeijoTalot-ralli ajetaan 28.-29. syyskuuta Turussa ja Salossa.

Jaa uutinen