Suomalaistoivo uuteen pohjoismaiseen rallisarjaan – ”Kehityksen on huomannut kaikessa tekemisessä”

Rallin SM-sarjassa kilpaileva Toni Herranen ja kartanlukija Sebastian Virtanen lähtevät mukaan pohjoismaiseen Scandinavian Rally Trophy -sarjaan.
Toni Herranen
Toni Herranen. Kuva: Hannu Rainamo
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Pohjoismaiden mestaruussarja on osa Kansainvälisen autoliiton FIA:n alaista European Rally Trophy -sarjaa.

Sarjan ohjelmassa on kaikkiaan kolme osakilpailua: kausi käynnistyy toukokuun lopulla Etelä-Ruotsissa, toinen osakilpailu ajetaan Seinäjoella ja päätöskisa Tanskassa syyskuussa.

Herranen, 18, osallistuu South Swedish -rallissa kansainväliseen kaksivetoluokkaan, johon on ilmoittautunut yhdeksän autokuntaa. Herranen ja Virtanen ovat luokan ainoa kilpailijapari, joka tulee Ruotsin ulkopuolelta.

Herraselle on nuoresta iästään huolimatta kertynyt jo hyvin kokemusta kotimaan ralleista. Viime viikonloppuna Herranen sijoittui toiseksi Länsirannikon SM-rallin SM4-luokassa ja hän pitää luokan pistetaulukossa niin ikään toista sijaa Henri Hokkalan takana.

– Kehityksen on huomannut kaikessa tekemisessä. Lisäksi on tullut varmuutta, koska pystyy tasaisesti olemaan joka rallissa kärkikahinoissa. Sen eteen tehty työ alkaa näkyä. Pienestä se on kiinni, että pystyisi jokaisessa kisassa ajamaan voittoon, mutta suunta on oikea, kartanlukija Virtanen kuvailee tiedotteessa.

– Lisäksi meidän yhteistyö toimii, ja kisapäivinä on hauskaa. Herrasten koko porukkaa mahdollistaa sen, että pystytään tekemään hommat, miten haluamme.

Länsirannikon rallissa Herranen taipui 22,6 sekunnilla voiton ottaneelle Hokkalalle.

– Totta kai pisteet maistuu. Nyt ollaan viiden pisteen päässä kärjestä ja mitään ei olla menetetty. Toki voittoa lähdettiin hakemaan ja siihen ei nyt riittänyt, joten täysin tyytyväinen ei voi olla, Herranen kertoo.

Etelä-Ruotsin ralli on ohjelmassa 26.-28. toukokuuta. SM-sarjan seuraava osakilpailu, Pohjanmaa-ralli, ajetaan 17.-18. kesäkuuta Seinäjoen ympäristössä. Pohjanmaalla kisataan myös Scandinavian Rally Trophyn pisteistä.

Lue myös nämä