Suomalaislupausta houkuteltu rallin MM-sarjan JWRC-luokkaan

Miika Hokkanen ja Malcolm Wilson
Miika Hokkanen ja Malcolm Wilson. Kuva: Jarno Saari
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM3-luokan mestaruuden tänä vuonna voittanutta Miika Hokkasta on houkuteltu rallin MM-sarjan JWRC-luokkaan.

Ford Fiesta R2T EcoBoost -auton viime kaudella käyttöönsä saanut Hokkanen saavutti tuplamestaruuden, sillä hän ajoi voittoon myös Ford Motorcraft FST -sarjassa.

SM-kauden jälkeen tuorein rallimatka Hokkaselle oli Katalonian MM-ralli, jonka erikoiskokeet hän kävi nuotittamassa. Merkkiluokan voiton ansiosta Hokkanen sai kutsun Fordin MM-rallitoimintaa pyörittävältä M-Sportilta.

– Tallin koordinaattori esitteli kalustoa, tekniikkaa ja koko heidän MM-rallin huoltopilttuunsa. Rallin jälkeen sain kutsun M-Sportin ja JWRC-luokan päätösjuhliin, Hokkanen kertaa tiedotteessa.

Kenties kaikkein mieleenpainuvin kokemus oli se, kun M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson onnitteli Suomen mestaria henkilökohtaisesti. Hokkanen sai kuulla, että nuorta suomalaista Ford Fiesta -kuljettajaa kaivattaisiin mukaan Junior WRC-sarjaan.

– Ensi kauden kuviot ovat vielä näin marraskuussa auki. Erilaisia vaihtoehtoja on mietitty ja puntaroitu. Tehdään töitä sen eteen, että päästään ajamaan mielekkäitä kisoja. Tietenkin JWRC olisi hyvä areena näyttää osaamistaan tasaväkisellä kalustolla, mutta vaadittavan MM-rallibudjetin kasaaminen ei ole mikään yksinkertainen asia, Hokkanen tiedostaa.

Lue myös nämä