Suomalainen rallilupaus hämmästeli mestaruuden vienyttä ongelmaa

Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: Jari Nurminen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Harmilliset rengasrikot pudottivat romuttivat Jari Huttusen mestaruushaaveet viikonloppuna ajetussa Latvian EM-rallissa.

Rallin EM-sarjan päätösosakilpailu sujui Junior U27 -luokassa suomalaiskomennossa kisan puoliväliin asti. Opel-kuljettaja Huttunen johti luokkaansa 25 sekunnin erolla ja oli matkalla kohti Euroopan mestaruutta, kunnes kahdeksannella erikoiskokeella kohtalo puuttui peliin, ja autosta puhkesi kaksi rengasta.

Huttusen ja kartanlukija Antti Linnakedon mestaruustaistelu vaihtui läpiajoralliksi, sillä suomalaisparin autossa oli mukana vain yksi vararengas, joten he sinnittelivät kaksi seuraavaa erikoiskoetta yhdellä tyhjällä renkaalla. Rengasrumbassa aikaa tuhraantui niin paljon, että kilpailun maalissa he olivat neljänsiä ja kuittasivat luokan EM-hopeaa.

Himmeämpi mitali ei kultaa jahdannutta Huttusta tyydyttänyt.

– Totta kai olen erittäin pettynyt, mutta tämä on rallia. Yhtään en osaa sanoa, minkä takia renkaat hajosivat, sillä auto ei missään vaiheessa pätkällä käynyt tien ulkopuolella eikä meidän numerollamme tiessä ollut vielä pahoja uriakaan, Huttunen hämmästeli.

Latvian EM-osakilpailussa luokkavoittoon ajoi Huttusen Opel-tallitoveri, brittikuljettaja Chris Ingram, joka nappasi samalla mestaruuden toisena vuonna peräkkäin. Luokan kolmanneksi loppupisteissä sijoittui tshekki Filip Mares.

Hopeamitalista huolimatta Huttunen osoitti jälleen Latviassa nopeutensa. Hän kellotti luokassaan eniten pohja-aikoja ja hallitsi kisaa sateiden liukastamilla erikoiskokeilla ilman suuria riskejä.

– Sehän tässä tietysti vielä harmittaa, että saimme nykäistyä tuon miltei puolen minuutin kaulan ilman hulluttelua. Vauhtia olisi ollut varaa kiristääkin tarvittaessa.

Opelin tehdastallissa ajetun vuoden jälkeen Huttusen ja Linnakedon ura jatkuu Hyundai Motorsportin riveissä. Ensi kaudeksi nuorten kuljettajien kehitysohjelmaan valittu pari ottaa WRC2-luokan autoon ”varaslähdön” jo lokakuun lopulla, sillä he kilpailevat Hyundai i20 R5 -autolla Britannian MM-rallissa. Jyväskylän MM-rallissa WRC2-luokan voittanut kuljettaja lähtee ensimmäiseen ulkomaiden nelivetokisaansa innolla.

– Siitä tulee hieno ralli, sillä luokan kilpailusta on ilmoittautuneiden listan perusteella tulossa todella kovatasoinen. Uusi auto ja uudet olosuhteet odottavat meitä, Huttunen ennakoi.

Walesissa R5-luokan kalustolla kilpailevat muun muassa suomalaislupaukset Kalle Rovanperä, Teemu Suninen ja Juuso Nordgren.

Rallin EM-sarjan Junior U27 -luokan loppupisteet 2017:

1. Chris Ingram, Britannia, 139
2. Jari Huttunen, Suomi, 122
3. Filip Mares, Tshekki, 118
4.  Aleks Zawada, Puola, 108
5. Karel Kupec, Tshekki, 64

Lue myös nämä

  • Uusimmat