Kotimaisemissaan Muuramen Riihivuoren ympäristössä ajetussa Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan viidennessä ja samalla sen päätösosakilpailussa jyväskyläläinen Simo Muhonen juhlisti laukaalaisen kartanlukijansa Jani Laitisen kanssa 21-vuotisia syntymäpäiviään ja värikkäiden vaiheiden jälkeen onnistui nappaamaan kolmanneksi korkeimmat SM-pisteet.
Pitkän autourheilu-uransa neljänteen ja samalla uransa ensimmäiseen
sorakilpailuun Muhonen starttasi noin 40 erikoiskoekilometrin mittaisella testillä, jota seurasi neljä vauhdikasta erikoiskoetta ja niiden tarjoamaa 67 erikoiskoekilometriä. Muhonen ja Laitinen avasivat Suomen MM-rallista tutuilla erikoiskokeilla ajetun kilpailun kolmosluokan neljänneksi nopeimmalla ajalla, kunnes toisella pikataipaleella kiristyvä vasen ja sitä seurannut hidas oikea koitui kaksikon kohtaloksi. Citroen C2 R2 kiepsahti
kerran katon kautta ympäri. Onneksi auto päätyi takaisin pyörilleen ja hetken huilitauon jälkeen matka jatkui maalilipulle, jonne he saapuivat 53 sekuntia luokkapohjat ajanutta Teemu Kuusista myöhemmin.
Erikoiskokeen jälkeisessä huollossa paljastui, että ulosajossa suurin
vahinko oli kohdistunut taka-akseliin, joka oli vääntynyt ja näin kahdella viimeisellä erikoiskokeella Muhonen taisteli vikuroivan auton kanssa. Silti nuorukainen pystyi viimeiselle erikoiskokeelle puristamaan luokan toiseksi nopeimman ajan, vain 5,7 sekuntia luokan ja Suomenmestaruuden voittanutta Aleksi Korhosta hitaamapana. Kaadosta huolimatta Muhonen oli tyytyväinen kilpailun lopputulokseen ja siihen, että hän uransa ensimmäisessä sorarallissaan pystyi vastaamaan kärkikuljettajien vauhtiin.
– Pitkän ajotauon jälkeen odotukset ns. kotikilpailusta oli maltilliset ja siten riskittömällä ajolla matkaan lähdettiin. Ensimmäinen erikoiskoe meni kohtuullisesti ja sitten toisella erittäin hämäävä mutkayhdistelmä pääsi niin minut, kuin monet muutkin kanssakilpailijat, yllättämään ja ajauduimme ulos tieltä pellolle, jossa heitimme auton kanssa yhden kuperkeikan. Onneksi päädyimme takaisin pyörille ja pääsimme jatkamaan, mutta kuitenkin välittömästi huomasimme että jotain oli autosta rikki, koska se käyttäytyi kuin käärme, Muhonen kertoo.
– Huoltotiimi teki erinomaista työtä ja parsi auton hieman parempaan
kuntoon. Vääntyneen taka-akselin seurauksena kilpurin peräpää ei
kuitenkaan pysynyt tiessä ja siksi meillä oli monta vauhdikasta tilannetta kahdella viimeisellä erikoiskokeella. Päivän positiivisin asia tapahtui viimeisellä, yli 30 kilometrin mittaisella erikoiskokeella jäimme pohja-ajasta vain 5,7 sekuntia ja sen myötä itseluottamus sai runsaasti nostetta; Vauhtia löytyi vaikka auto ei ollut läheskään kilpailukunnossa, Muhonen jatkaa.
Varusmiespalveluksen seurauksena Muhoselta jäi ajamatta sarjan kaksi
kesäistä osakilpailua ja talvikauden kuudennen ja kolmannen sijan, sekä nyt kotikilpailunsa kolmannen sijan myötä hän oli loppupisteissä sijalla 19.