Toyota suorittaa tällä viikolla Monte Carlon MM-ralliin valmistavat testinsä Gapin kaupungin lähistöllä. Kahdeksan kertaa maailmanmestaruutta juhlinut Ogier on kotoisin samalta seudulta.
Ogier ajoi oman testipäivänsä todellisissa Monte-olosuhteissa. Pätkältä löytyi rutkasti lunta, mutta myös kuivempia osuuksia.
Oman kylän pojan vetoja Rally1-autolla oli saapunut seuraamaan runsaasti paikallisia faneja. Ogier puolestaan näytti, kuinka haastavat olosuhteet hallitaan nastattomilla renkailla.
Katso alta videoita Ogierin testistä. Juttu jatkuu upotusten alapuolella.
Ogierilla on mahdollisuus tehdä hurja temppu kahden viikon kuluttua ajettavassa Monte Carlon rallissa. Ogier on voittanut klassikkokilpailun yhdeksästi ja nyt tarjolla olisi kymmenes täysosuma.
Ranskalaistaituri on tälläkin kertaa kilpailun suurin voittajasuosikki.
– Kun aloitin tämän lajin, en olisi osannut kuvitella, että voisin yrittää Monten voittoa. Ja nyt tavoitteenani on Monte Carlon rallin kymmenes voitto! En olisi ikinä voinut kuvitella tällaista, Ogier kertoi MM-sarjan nettisivujen mukaan.
Ogier ajaa tänä vuonna vain osan MM-ralleista. Kotikilpailun väliin jättäminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto.
– Kilpailu on edelleen yhtä taianomainen kuin se on aina ollut minulle. Ensimmäinen voitto tällaisessa kisassa on toki unohtumaton, mutta fiilis on edelleen sama, kun näen kaikki fanit – tunnelma on yhä samanlainen, Ogier kuvaili.
Monte Carlon MM-ralli ajetaan 25.-28. tammikuuta. Kilpailukeskus sijaitsee tänä vuonna Gapissa.