Kilpailun tukikohtana toimii tällä kaudella Olbian kaupunki, jossa vierailtiin viimeksi vuonna 2021. Perinteisesti kisa on ajettu joko Olbiasta tai länsirannikon Algherosta käsin.
Mielenkiintoisin yksityiskohta reitillä on perjantaina kahteen kertaan ajettava perinteikäs Monte Lernon erikoiskoe, joka sisältää kuuluisan Micky’s Jump -hyppyrin. Tällä kertaa pätkällä on kuitenkin mittaa kunnioitettavat 49,92 kilometriä.
Rallin MM-sarjassa ei ole viime vuosina juurikaan nähty yli 40-kilometrisiä erikoiskokeita, liki 50 kilometristä puhumattakaan. Edellisen kerran yli 50 kilometriä pitkä EK ajettiin vuoden 2018 Korsikan rallissa, kun kisan päätöspäivän avasi yli 55 kilometriä pitkä Vero-Sarrola-Carcopinon pätkä. Sardiniassa Monte Lernon pikataival on ajettu vielä tämän vuoden painostakin pidempänä versiona. Kaudella 2014 Monte Lerno oli huimat 59,13 kilometriä pitkä.
Järjestyksessään 20. Sardinian MM-ralli starttaa torstaiaamuna testierikoiskokeella. Torstai-iltana on luvassa ensimmäinen varsinainen erikoiskoe, kun Olbian keskustan tuntumassa ajetaan reilun kolmen kilometrin mittainen yleisöpätkä, joka on sama kuin viime vuonna.
Monte Lernon monsteripätkä kaasutellaan perjantain kahteen otteeseen. Perjantaina ohjelmassa on myös Tantarilesin erikoiskoe, joka on viimeksi ajettu liki 20 vuotta sitten, joten kuljettajilla ei tämä pätkä ole muistissa. Päivän kolmantena pikataipaleena toimii tutumpi Terranova.
Lauantaina ohjelmassa on yhteensä kahdeksan erikoiskoetta. Coiluna-Loellen, Su Filigosun, Erula-Tulan ja Tempio Pausanian pätkät kaasutellaan kahteen otteeseen. Sunnuntaina kilpailun päättää kahteen kertaan ajettavan kaksi lyhyehköä erikoiskoetta, joista Sardegnan pätkä toimii myös kisan päättävänä Power Stage -erikoiskokeena.
Reitille on sovitettu yhteensä 19 erikoiskoetta, joille mittaa kertyy noin 334 kilometriä. Sardinian MM-ralli ajetaan 1.-4. kesäkuuta.
Sardinian MM-rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Torstai 1.6.
10.01 Testierikoiskoe: Loiri Porto San Paulo (2,89 km) 19.05 EK1: Olbia-Cabu Abbas (3,23 km)
Perjantai 2.6.
09.40 EK2: Tantariles 20Ris 1 (10,66 km) 10.31 EK3: Monte Lerno 1 (49,92km) 12.01 EK4: Terranova 1 (13,62 km) 15.15 EK5: Tantariles 20Ris 2 (10,66 km) 16.06 EK6: Monte Lerno 2 (49,92km) 17.36 EK7: Terranova 2 (13,62 km)
Lauantai 3.6.
09.05 EK8: Coiluna-Loelle 1 (16,22 km) 10.03 EK9: Su Filigosu 1 (19,49 km) 11.08 EK10: Erula-Tula 1 (22,26 km) 12.22 EK11: Tempio Pausania 1 (10,09 km) 16.05 EK12: Coiluna-Loelle 2 (16,22 km) 17.03 EK13: Su Filigosu 2 (19,49 km) 18.29 EK14: Erula-Tula 2 (22,26 km) 19.43 EK15: Tempio Pausania 2 (10,09 km)
Sunnuntai 4.6.
08.35 EK16: Arzachena-Braniatogghiu 1 (15,25 km) 09.25 EK17: Sardegna 1 (7,79 km) 11.09 EK18: Arzachena-Braniatogghiu 2 (15,25 km) 13.08 EK19: Sardegna 2 (7,79 km)