Taisko ”Tade” Larion ja kartturi Sami Ryynäsen kilpailu Etelä-Ranskan Mendessä ajettavassa Terre de Lozere -rallissa loppui lyhyeen lauantaina. Larion kilpurin vaihdelaatikon sensori meni pimeäksi ja sähkövika pakotti autokunnan keskeytykseen.
– Kisa lähti hyvin käyntiin ja ensimmäinen pätkä ajeltiin tosi varmasti, mutta silti oltiin lähellä pohjia. Toisella pätkällä iski sitten sähkövika. Linkutettiin ek maaliin, mutta lopulta meidän oli pakko keskeyttää, 21-vuotias rallilupaus summaa epäonnista rallipäiväänsä.
– Ei vaan voitu jatkaa, kun ei edes vaihteet menneet silmään. Harmittaa tosi paljon. Monella muullakin oli ongelmia, joten ihan perusajolla olisi taisteltu voitosta, Lario jatkaa.
Larion kausi Peugeot 208 RallyCupissa on ollut epäonninen. CHL Sport Auto -tallissa ajava helsinkiläinen on viidestä kisasta joutunut keskeyttämään kolme kertaa teknisen vian vuoksi.
– Tosi paljon on ollut huonoa tuuria, mutta ei näille vaan voi mitään. Ei muuta kuin kamat kasaan ja kotia kohti. Positiivista on kuitenkin se, että vauhti kyllä riittää, Lario sanoo.
Larion rallikalenterista ei kuitenkaan kisat lopu kesken. Syyskuussa rallilupaus nähdään rallin SM-sarjassa kahdessa osakilpailussa. Lario on SM3-luokassa ennen kauden loppuhuipennusta kolmantena.
– Mestaruudesta vielä taistellaan. Jos auto toimii, eikä murheita ole, niin voitoista ajetaan. Pistetään kaikki peliin ja sukka syyläriin, Lario vannoo.