Edellisinä vuosina Kenian legendaarinen MM-ralli ajettiin kesäkuussa, mutta tänä vuonna kisa on palannut alkuperäiselle paikalleen pääsiäisviikonloppuun. Ajankohta osuu sadekaudelle, minkä vuoksi olosuhteista povattiin jo ennakkoon erityisen haastavia.
Safarin valtavasta haasteesta saatiin osviittaa jo maanantaina, kun rallin nuotitus käynnistyi. Paikoin erikoiskokeet olivat todella mutaisessa kunnossa sateiden jäljiltä.
Suomalaislupaus Sami Pajari ei kilpaile tällä viikolla Naivasha-järven ympäristössä, mutta hän on Keniassa nuotittamassa pätkiä tulevaisuutta ajatellen. Pajari törmäsi ongelmiin heti maanantaiaamupäivänä, kun hänen nuottiautonsa ajautui uria pitkin hieman sivuun tieltä ja jäi kiinni mutaan. Pajari tarvitsi hieman hinausapua, mutta pääsi lopulta jatkamaan matkaa.
Suomalaiskuljettaja kuittaili tilanteen kuvanneelle DirtFishin toimittajalle noustessaan ulos autostaan.
– Olit ajolinjallani!
Urista päätellen Pajari ei ollut ainoa kuljettaja, joka oli jämähtänyt samaan paikkaan.
Katso alta video Pajarin tilanteesta.
Pajari kilpailee tänä vuonna MM-sarjan WRC2-luokassa Toyotan uudella Rally2-autolla. Seuraavan kerran hän ajaa pisteistä Kroatian MM-rallissa huhtikuussa.
Myös Toyotan japanilaiskuljettaja Takamoto Katsuta ja rallin MM-sarja ovat julkaisseet kuvamateriaalia maanantaiaamupäivän nuotituksesta.
Naivashan alueelle on ennustettu lähipäiville pääosin aurinkoista säätä, mutta sadekuurot ovat mahdollisia.
Safari-rallin nuotitus päättyy tiistaina. Kilpailun testierikoiskoe on ohjelmassa keskiviikkona ja rallin avaava yleisöerikoiskoe torstaina.