Ruotsin MM-rallille näytettiin vihdoin vihreää valoa

Ruotsin MM-rallin järjestäminen näyttää vihdoin varmistuneen.
Ruotsin Ralli 2018
Ruotsin Ralli on kauden ainoa lumikilpailu. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kisa siirtyi täksi vuodeksi perinteisemmiltä seuduiltaan Värmlannista Uumajaan, mutta ei aivan kivuttomasti. Aivan viime päiviin asti rallin järjestäjät ovat vääntäneet muun muassa teiden luvitusten kanssa.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kuitenkin uutisoi torstaina, että kisa on saanut lupa-asiat kuntoon. Viimeiset leimat papereihin lyötiin Västerbottenin lääninhallituksen toimesta tällä viikolla.

– On mahtavaa, että pääsemme järjestämään tämän kansanjuhlan Uumajassa, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hans Lindberg hehkuttaa SVT:n verkkosivuilla.

Taustalla on ollut vääntö lupa-asioista alueen saamelaiskylien kanssa. Tällä viikolla Uumajan kaupunki aloitti kuitenkin tapahtuman markkinoinnin, vaikkei lopullista hyväksyntää tapahtumalle vielä ollut. Nyt asiaan on vihdoin saatu varmistus ja Ruotsin MM-rallista päästään nauttimaan 24.-27. helmikuuta.

– Olemme saaneet luvat kilpailulle. Tämä on ollut valtava haaste meille. Kyseessä on niin paljon isompi ralli kuin mitä olemme aiemmin alueella järjestäneet, lääninhallituksen lakimies Per Lundström kommentoi.

– Ajassa tämä on ollut vain pieni hetki, mutta samalla iso matka meille kaikille, kunnanvaltuuston nokkamies Lindberg säestää runollisemmin.

Katso alapuolelta, miten Oliver Solberg testasi kotiralliaan varten Keski-Suomessa.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2286,398231″ ap mute]

Lue myös nämä