Kalle Rovanperän ensiesiintyminen rallin MM-sarjassa oli tapahtumarikas.
Rovanperä kilpaili viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa MM-erikoiskokeilla Walesin haastavissa olosuhteissa. Perjantaina Rovanperän päivä jäi tyngäksi, kun hänen Ford Fiesta R5 -autonsa lipsahti hieman leveäksi mutkassa, ja jäähdytin vaurioitui.
Seuraavina päivinä suomalaislupaus keskittyi keräämään kokemusta. Rovanperä sai rallilleen komean päätöksen, kun hän ajoi viimeisellä erikoiskokeella kolmanneksi nopeimman ajan WRC2-luokan kuljettajista. 17-vuotias puuppolalainen sijoittui lopulta 15:nneksi WRC2-luokassa.
Rovanperä kilpailee jälleen kahden viikon kuluttua kauden viimeisessä MM-rallissa Australiassa, missä hänelle suorastaan tyrkytetään voittoa. Rovanperä on ainoa WRC2-luokkaan ilmoitettu kilpailija, joten jos hän selviytyy maaliin saakka, kuittaa hän luokkavoitosta täydet MM-pisteet.
Rovanperän lisäksi kisassa on vain yksi R5-kalustolla matkaan lähtevä kuljettaja, irlantilainen Richie Dalton, joka ajaa Skoda Fabia R5 -autolla. Dalton ei ole ilmoittautunut WRC2-luokan pistejahtiin.
Australian MM-rallissa nähdään kaikkiaan 12 WRC-autokuntaa. Kilpailu jää väliin muun muassa Toyotan Juho Hänniseltä ja Hyundain Dani Sordolta.
Australian ralli ajetaan 16.-19. marraskuuta.