Rallin SM-sarjan kauden päätöskilpailu ajettiin Kokkolan ympäristössä, jonka tienoon tiestö oli kilpailijoille varsin tuntematonta. Nopeat tiet eivät tuoneet rallin ensimmäisenä päivänä suuria aikaeroja kärkiryhmän.
Jaro Kinnunen oli kisan puolivälissä 7,2 sekunnin päässä SM2-luokan kärjestä. Asetelmat mitalikamppailussa olivat sellaiset, että voittokaan ei olisi riittänyt takaamaan mestaruutta Kinnuselle, ellei sarjajohtaja Ville Hautamäki olisi sijoittunut pari sijaa taaemmaksi.
Toisen päivän alkajaisiksi Kinnunen kärsi teknisestä viasta, jonka vuoksi myöhästyminen toi tilille aikasakkoa 20 sekuntia.
– Käytännössä se ratkaisi sen, että kärkisija karkasi liian kauaksi. Takaisku näkyi myös ajamisessa, kun ei ollut enää järkeä ottaa mitään riskejä, neljänneksi pudonnut Kinnunen jutteli.
Viimeisen EK:n pohja-aika nosti kuitenkin Kinnusen ja kartanlukija Tuukka Shemeikan kolmannelle sijalle Hautamäen ja Anssi Rytkösen taakse.
– Meidän kauteen osui kaksi sellaista nollakisaa, jonka vuoksi mestaruus karkasi. Vauhdin puolesta voin olla tyytyväinen, sillä jokaisessa osakilpailussa pystyttiin pohja-aikoihin.
– Jarospeed-tiimin ralliauto, Mitsubishi Lancer, on myynnissä ja kaupatkin on jo aika pitkällä. Tällä hetkellä en vielä osaa sanoa mitään ensi kauden kisahommista, yhteistyökumppaneitaan kiitellyt Kinnunen päätti.
SM2-luokan loppupisteet:
1. Ville Hautamäki 122 2. Jaro Kinnunen 94 3. Anssi Rytkönen 82 4. Kristian Kiviniemi 73 5. Arto Juolahti 55