Rallin MM-taisto jatkuu mudassa ja kurassa – tämä kaikki sinun pitää tietää Walesin MM-rallista

Ford on sopinut kahtena viime vuonna "kotiteilleen" parhaiten. Kuva: @World / Red Bull Content Pool

Walesin MM-ralli ajetaan nopeilla ja mutaisilla metsäteillä. Samoja pätkiä ajettiin RAC-rallissa vuosia sitten, joten tavallaan legendaarisen kilpailun perinne jatkuu. Tämän vuoden reitti on yhdistelmä kolmea aiempaa vuotta.

RAC-ralli tunnettiin sen pitkästä reitistä, joka kiersi halki Britannian. Englannin puistopätkien lisäksi ajettiin haastavia metsäpätkiä Yorkshiressa, Englannin järviseudulla ja Skotlannissa – sekä tietysti Walesissa. Vuonna 1997 MM-rallien reittien tiivistämisen myötä rallin metsäpätkät rajattiin ajettavaksi kokonaan Etelä-Walesissa. Vuotta myöhemmin RAC-rallin nimi jäi pois, ja vuodesta 2003 ralli on kantanut Walesin nimeä.

Vuonna 2013 kilpailu siirtyi Pohjois-Walesiin, missä oli jo ajettu avauspäivän pätkät kahta vuotta aiemmin. Tämän uudistuksen myötä kuljettajilla oli edessään kilometreittäin uusia erikoiskokeita, samalla kun suuri osa edellisen 15 vuoden aikana ajetuista pätkistä jäi pois. Viimeiset kuusi vuotta huoltoparkki on ollut Deesidessä, mutta täksi vuodeksi se on siirretty hieman lännemmäksi Llandudnoon, mutta tällä ei ole merkitystä reitin rakenteen kannalta.

Walesin tiet ovat usein mutaisia. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC

Rallin luonteeseen kuuluu vääjäämätön kostea sää ja sen myötä mutaiset metsätiet. Muta tarttuu myös autoihin ja tekee niistä painavampia. Lisäksi ajaminen vaikeutuu, kun kuraisista sivuikkunoista ei näe ulos.

Walesilaiset tiet ovat usein jouhean nopeita vaikkakin pääosin kapeita. Mutkissa on kuitenkin hyvät doseeraukset ja tiukimmat mutkat ovat usein levennettyjä, koska tiet ovat yleensä tukkirekkoja varten tehtyjä.

Tien reunassa vaanivien puiden lisäksi ojissa voi olla tukkipinoja tai yksittäisiä tukkeja, joita merkataan heijastavalla teipillä. Joitain paikkoja hidastetaan pyöröpaalishikaaneilla, jos nopean osuuden jälkeen on vaarallinen paikka.

Viime vuonna uusi lainsäädäntö salli rallin ajamisen valtionteillä Walesissa. Tämä otettiin heti käyttöön viime vuoden MM-rallissa neljällä eri pätkällä. Tänä vuonna tosin vain yksi niistä on enää käytössä.

Tämän vuoden Walesin MM-rallissa ajetaan joka päivä eri yleisöerikoiskoe. Tavallaan tämä on RAC-rallin peruja, kun koko avauspäivä ajettiin pelkkiä ”mikkihiiripätkiä”. Toisaalta tätä voi selittää myös se, että yleisön ei ole niin helppo päästä  Walesin metsäpätkille, joissa esimerkiksi peltoparkkeja harvemmin on tarjolla.

Artikkeli on julkaistu alun perin It Gets Faster Now! -blogissa.

Torstai 3.10.
Torstain aikataulu Suomen aikaa

10.00 Shakedown Gwydir      4,68 km
21.08 EK1       Oulton Park 3,58 km

Viime vuoden Power Stage Gwydir ajetaan tänä vuonna torstain testierikoiskokeena. Sen alussa on 1,3 kilometriä uutta osuutta, jolla on tuplaristeys. Kun liitytään tutulle osuudelle neulansilmäristeyksestä, tie on keskileveää, mutta teknistä ja koko ajan vähän kääntyilevää, joten nopeus ei kasva suureksi. 3,6 kilometrissä tie kapenee mutta myös nopeutuu ennen viimeisiä tiukempia mutkia.

Gwydir_shakedown
Gwydir testierikoiskokeena 2019 (punainen) ja Power Stagena 2018 (turkoosi). Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Tämä testierikoiskoe antaa hyvän kuvan Pohjois-Walesin teknisemmistä teistä. Tosin Keski-Walesin leveämmät ja jouheammat tiet ovat melko erityyppisiä.

Sääennuste Gwydirin shakedownille.

Viime vuonna Walesin MM-ralli ei edes käväissyt Englannin puolella, mutta tänä vuonna lähtöjuhlallisuudet on tuotu Liverpoolin kaupunkiin. Vieläkin iloisempi uutinen oli torstain yleisöerikoiskokeen vieminen RAC-rallista tutulle Oulton Parkin moottoriradalle.

Oulton Park.
EK1 Oulton Park. Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Pätkä alkaa heti leveällä rataosuudella. Pakollinen shikaani on varikon sisäänkäynnin kohdalla ensimmäisen mutkan jälkeen. Puolentoista kilometrin maissa käännytään radan oikotielle, joka on hieman kulmikkaampaa. Muutama sata metriä myöhemmin poiketaan radalta takaviistosti kapealle huoltotielle, jolla on vesieste. Siitä käännytään uudestaan edellä mainitulle oikotielle, mutta nyt moottorirataosuus jatkuu pidempään. Kolmen kilometrin pinnassa käännytään toiselle kapealle tielle. Se johdattaa lopulta syheröiselle ja liukaspintaiselle pienemmälle radalle, jota on käytetty ralliajon harjoitteluun.

Tällä pätkällä on reilusti mittaa ja kunnon mutkia, joten luulisin aikaerojen muodostuvan tavallista suuremmiksi. Tämä on varmasti myös hyvä pätkä yleisölle ja perinteikkyyskin on läsnä. Kaiken kaikkiaan tämä vaikuttaa hyvin tuotetulta yleisöerikoiskokeelta. Toivottavasti vain rataosuuksia ei suotta kavenneta betoniporsailla.

Sääennuste EK1:lle Oulton Park.
Perjantai 4.10.

Perjantaina ajetaan pohjoisesta kohti Keski-Walesia. Näillä pätkillä on koko rallin teknisimmät ja röykkyisimmät tiet, mutta myös paljon pitkiä suoria kapeilla metsäteillä. Nämä erikoiskokeet ovat myös kuljettajille vieraimmat.

Perjantain aikataulu Suomen ajassa

09.18 EK2    Elsi 1         11,65 km
09.46 EK3    Penmachno 1    16,19 km
11.56 EK4    Dyfnant 1      19,36 km
12.53 EK5    Aberhirnant 1  10,26 km
15.07 HUOLTO Llandudno
16.40 EK6    Elsi 2         11,65 km
17.08 EK7    Penmachno 2    16,19 km  
17.57 EK8    Slate Mountain  1,60 km
18.23 HUOLTO Llechwedd      (lisävalojen asennus)
20.11 EK9    Dyfnant 2      19,36 km
21.08 EK10   Aberhirnant 2  10,26 km
             YHTEENSÄ      116,52 km

Perjantain avauspätkä on Elsi, joka oli viime vuonna ensimmäistä kertaa MM-rallissa mukana. Täten se onkin päivän ainoa metsäpätkä, jota ei ole ajettu RAC-rallissa. Viime vuonna Elsi oli rallin hitain metsäerikoiskoe 82 kilometrin keskituntinopeudella. Näin hitaita pätkiä ei ole rallissa nähty sitten Grizedalen metsien vuonna 1994, ja nykyautot ovat kiistämättä paljon silloisia nopeampia!

Tänä vuonna Elsi ajetaan eri suuntaan hieman keskiosastaan muutetulla reitillä. Viime vuonna se ajettiin vain kerran, tänä vuonna kahdesti. Toivottavasti pätkän pienet tiet kestävät, vaikkakin etenkin itäisimpien osien kilometrit vaikuttivat viime vuonna olevan erinomaisessa kunnossa.

Elsi2019
Elsi 2019 (punainen) ja 2018 (turkoosi). Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Viime vuoden Elsin reitti oli alusta loppuun teknistä syheröä ilman merkittäviä rytminvaihdoksia. Uusi osuus 3,5 ja 7,3 kilometrin välillä ei vaikuta muuttavan pätkän luonnetta juurikaan. Siihen kuuluu haastava alamäkiosuus viiden kilometrin paikkeilla sekä neulansilmäristeys seitsemän kilometrin pinnassa.

Osalla pätkästä metsä on kaadettu, jolloin on vaikea nähdä tielinjaa. Suurin osa erikoiskokeesta kuitenkin ajetaan puiden ja tiheän kasvillisuuden keskellä, eikä tien reunoissa ole ojia.

 

On myös mainitsemisen arvoista, että viime vuonna pätkällä käytettyä kolmioristeysshikaania ei nähdä tänä vuonna. Eipä näin hitaalla pätkällä shikaaneita tarvitakaan!

Sääennuste EK2+6:lle Elsi.

Penmachno ajetaan melkein samaan tapaan kuin viime vuonna. RAC-rallin vuosina se ajettiin erillisissä etelän ja pohjoisen erikoiskokeissa, mutta viime vuonna ne yhdistettiin pätkällä asvaltoitua valtiontietä. Kyseessä onkin tämän vuoden ainoa pätkä, jolla valtiontietä ajetaan. Walesin MM-rallin aikakautena Penmachno on ajettu ennen viime vuotta vain vuonna 2013.

Penmachnon alku on taas kapealla metsätiellä, mutta nyt se on enemmän Keski-Walesin tyyliin jouhevan nopeaa. Ainoa poikkeus on puolen kilometrin kohdalla olevat kaksi tiukkaa mutkaa. Kahden kilometrin jälkeen puolestaan tehdään ylimääräinen kierros soramontulla.

 

Seuraava tieosuus on kapea, röykkyinen ja hyvin tekninen. Nypyt ovat teräviä ja puut tiessä kiinni. 3,2 kilometriä lähdöstä tie levenee hieman ja vauhti kasvaa, mutta meno on edelleen teknistä ja hektistä. Tällä osuudella Teemu Sunisen ralli päättyi viime vuonna.

 

Neulansilmä viiden kilometrin pinnassa johdattaa lyhyelle nopealle osuudelle, joka päättyy risteykseen asvaltille. Tässä kohdassa sekä Thierry Neuville että Sebastien Ogier pyörähtivät viime vuonna, ja jälkimmäiseltä katosi hässäkässä vaihdelaatikosta pienimmät vaihteet.

 

Asvalttiosuus ei ole ehkä sorateitä leveämpää, mutta kovavauhtisempaa. Esapekka Lappi kävi tällä osuudella ojassa viime vuonna, mutta onni oli matkassa,        ja tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

 

6,8 kilometriä lähdöstä alkava osuus on kuin Saksan MM-rallia soralla – kapeita teitä, joilla ajetaan täysillä tiukkoja risteyksiä lukuunottamatta. Näillä metsäteillä ylletään jopa 180 km/h huippunopeuksiin!

Toinen lyhyt asvalttiosuus johdattaa Penmachnon eteläosuudelle. Se on hieman leveämpää ja jouheampaa. 15,6 kilometrin kohdalla on taas risteys, jossa Sebastien Ogier pyörähti viime vuonna. Tänä vuonna siitä käännytään kuitenkin eri suuntaan uudelle osuudelle, mutta maaliin on vain puoli kilometriä.

Sääennuste EK3+7:lle Penmachno

Dyfnant on kuulunut ohjelmaan joka kerta, kun Walesin MM-rallia on ajettu pohjoisessa. Viime vuonna se ajettiin vain kerran lyhennettynä, tänä vuonna taas kahdesti ja pitkänä. Aivan loppuosuutta on ajettu viimeksi vuonna 2013 tähän suuntaan, mutta välille mahtuu harvinaisempaakin osuutta.

Dyfnant
Dyfnantin viimeisimmät tähän suuntaan ajetut versiot vuosilta 2015, 2016, 2018 ja 2019. Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Alku on keskileveää, hyväpintaista ja jouhean nopeaa. Ensimmäisen kilometrin paikkeilla tosin pinta on karkean soraista, ja siellä täällä tiessä on röykkyisempiä tai kapeampia paikkoja. Matkalla on pari risteystä, mutta rytmi ei vaihdu niissä. 7,3 kilometrissä on neulansilmä, jossa Craig Breen näytti sivuluisun mallia viime vuonna.

 

Tämän neulansilmän jälkeen tie kapenee ja penkat tekevät tunnelmasta vielä ahtaamman. Thierry Neuville kaatoi Hyundainsa tällä osuudella vuonna 2015.

 

Tämä kapeakin osuus on kuitenkin nopea lukuun ottamatta yhdeksän kilometrin jälkeen tulevaa kiperää risteystä. Paria kilometriä myöhemmin pinta on taas hieman röykkyisempää.

Kolmentoista kilometrin kohdalla liitytään taas alussa ajetulle keskileveälle tielle. Viimeisen neljän kilometrin aikana puolestaan on kuusi tiukkaa risteystä nopeiden metsäteiden liitoksina. Viidentoista kilometrin jälkeen ajettavaa osuutta ei ole ajettu tähän suuntaan MM-rallissa sitten vuoden 1995.

Sääennuste EK4+9:lle Dyfnant.

Aberhirnantin erikoiskoetta on ajettu Walesin MM-rallissa vuosina 2013-2017, vuonna 2013 tosin Penllynin nimellä. Tämänvuotinen ajosuunta oli käytössä viimeksi vuonna 2016, mutta silloin erikoiskoe oli pidempi kuin nyt. Tämä lienee yksi rallin nopeimmista pätkistä.

Aberhirnant
Aberhirnant 2019 (punainen) ja 2016 (sininen). Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Tie on jälleen kauttaaltaan melko kapeaa. Alussa meno on kulmikasta – tiukat mutkat yhdistävät nopeita osuuksia. 2,3 kilometrissä on shikaani, jonka jälkeen ajetaan pitkiä jouhevia mutkia Keski-Walesin malliin. Viisi kilometriä lähdöstä puolestaan ajetaan puolitoista kilometriä aivan täysiä, kunnes lopussa rytmi on taas kulmikkaampaa.

Sääennuste EK5+10:lle Aberhirnant.

Päivän yleisöpätkä on viime vuonna debytoinut Slate Mountain. Nimensä mukaisesti pätkä ajetaan liuskekivistä tehdyillä vuorilla.

SlateMountain2019
Slate Mountain 2019 (punainen) ja 2018 (turkoosi). Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Tällä kertaa Slate Mountain ajetaan eri suuntaan ja eri muodossa kuin viime vuonna. Suurin osa pätkästä on teknistä jatkuvilla pikku käännöksillä, mutta lopussa on nopeampi osuus, jossa tosin on shikaani.  Tiet ovat kapeita ja hieman röykkyisiä, ja reunoissa vaanivat kivet eivät jätä tilaa virheille.

 

Tämä on yleisöerikoiskoe, mutta kaukana totutuista tynnyrinkiertopyörityksistä. Se on oikeastaan vain lyhyt erikoiskoe alueella, johon yleisön on helppo tulla. MM-sarjassa saisi olla enemmän tämänkaltaisia pätkiä. Harmillista tosin oli, että pätkää lyhennettiin puoleen alun perin suunnitellusta.

Sääennuste EK8:lle Slate Mountain.

RAC-rallin vuosina suuri osa pätkistä ajettiin yön pimeydessä. Viime vuonna tämä elementti puuttui Walesin MM-rallista, mutta tänä vuonna Dyfnantin ja Aberhirnantin toinen kierros ajetaan perjantai-illan hämyssä. Vuonna 2017 pimeässä ajetut pätkät olivat ainakin melko dramaattisia.

 

Lauantai 5.10.

Lauantai ajetaan jälleen Keski-Walesissa, kaukana huoltoparkista. Päivän 151 erikoiskoekilometrin aikana onkin mahdollisuus vain renkaanvaihtoon.

Tämän alueen pätkillä on nopean jouhea luonne ja osittain tiet ovat leveämpiä kuin pohjoisessa. Joitain näistä pätkistä käytettiin myös, kun ralli oli Etelä-Walesissa, joten ne saattavat olla kokeneemmille kuskeille tutumpia.

Päivän aikana ajetaan koko rallin kolme pisintä erikoiskoetta, jotka ovat sen ainoat yli 20-kilometriset. Maratonpätkien katoaminen näkyy tosin Walesissakin, kun edes yli 30-kilometriset pätkät tuntuvat olevan jo kaukainen muisto.

Lauantain aikataulu Suomen ajassa

10.06 EK11   Dyfi 1              25,86 km
12.08 EK12   Myherin 1           22,91 km
13.02 EK13   Sweet Lamb Hafren 1 25,65 km
14.18 HUOLTO Newtown             (renkaanvaihto)
16.08 EK14   Myherin 2           22,91 km
17.02 EK15   Sweet Lamb Hafren 2 25,65 km
18.19 EK16   Dyfi 2              25,86 km
21.13 EK17   Colwyn Bay           2,40 km
             YHTEENSÄ           151,24 km

Dyfi on koko rallin pisin erikoiskoe hieman alle 26-kilometrisenä. Se sijaitsee hieman muita lauantain pätkiä pohjoisempana, joten se ajetaan aamun ensimmäisenä ja illan viimeisenä metsäpätkänä.

Dyfi on ollut myös vakiokamaa pohjoisessa järjestetyissä Walesin MM-ralleissa. Viime vuonna se ajettiin eri suuntaan ja lyhyempänä. Tämän vuoden versio on sama kuin vuosina 2015 ja 2017.

On myös mainitsemisen arvoista, että Dyfi on sama kuin historiankirjoista löytyvä erikoiskoe Dovey. Tämä myös antaa osviittaa pätkän nimen walesilaisittain ääntämisestä. Erikoiskokeen pohjoispuolella sijaitsevaa, tänä vuonna reitiltä pois jäänyttä Gartheiniogin erikoiskoetta on myös ajettu Dyfin nimen alla. Siksi nykyinen Dyfin erikoiskoe onkin tunnettu joskus myös nimellä Dyfi Main.

Pätkä alkaa melko kapealla tiellä, joka on penkan ja rotkon välissä. Aluksi mennään kovaa jouheasti kunnes neljän kilometrin kohdilla tullaan tiukempiin mutkiin, jossa katsojilla on pitkä näkymä rotkon molemmin puolin.

 

Tämän jälkeen ajetaan aivan täysiä, kunnes tullaan neulansilmien sarjaan, mutta niidenkin välissä saa kiihdyttää aika suoraviivaisesti. Tässä kohtaa myös tie kapenee hieman.

10,6 kilometriä lähdöstä käännytään osuudelle, jota ei ajettu viime vuonna. Tämä tie menee syvälle metsään, ja puut sekä penkat ovat lähellä tietä. Puiden oksien alla voi olla myös tavallista liukkaampaa. Osuus on aluksi teknistä, mutta suoristuu hieman kolmen kilometrin jälkeen.

Osuus päättyy melkein samaan paikkaan josta se poikkesikin. Sitten jatketaan taas nopeaa ja jouheaa ajoa. Joissain paikoissa tie on hieman leveämpää, riippumatta matkalla olevista risteyksistä.

Kahdenkymmenen kilometrin pinnassa on karkeampisorainen pätkä, ja siitä kilometriä myöhemmin tulee heinäpaalishikaani. Sen jälkeen ajetaan teknisempiä mutkia ja yksi niistä on myös heinäpaalilla kiristetty. Sitten pätkästä tulee taas ahtaampi, kun penkat ja puut ovat kiinni tiessä. Lopulta pätkän maaliin tullaan aivan täysiä.

Sääennnuste EK11+16:lle Dyfi.

Myherin on palannut taas klassiseen muotoonsa. Kaksi viime vuotta käytettiin poikkeusreittiä, sillä eräällä alueella piti kaataa sairastuneet puut pois, eikä tietä ehtinyt sulkea rallikäyttöön. Tämän vuoden reitti onkin sama kuin vuonna 2016, mutta alusta yhdeksän kilometriä lyhyempi. Aiempina vuosina pätkää on puolestaan ajettu yleensä eri suuntaan.

Myherin
Myherin 2019 (punainen) ja 2018 (turkoosi). Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Pätkän lähtö on nyt leveällä tiellä tuulivoimala-alueella, kaarrellen metsissä ja kukkuloilla. 2,7 kilometriä lähdöstä reitti erkanee viimevuotisesta kapeammalle mutta silti nopealle tielle. Reitillä on myös pari ahdasta porttia.

Pätkästä tulee syheröisempi viidessä kilometrissä. Kaksi ja puoli kilometriä myöhemmin alkaa puolestaan nopea osuus, jossa vauhti hidastuu vain kahdesti: yhdessä kiperässä risteyksessä ja toisessa teknisessä siltapaikassa. Osuus päättyy 12,5 kilometriä lähdöstä neulansilmäristeykseen. Sen jälkeen tie on kapeampaa, röykkyisempää ja kulmikkaan teknistä.

Tuulivoimala-alueelle palataan 16,6 kilometrissä. Puoli kilometriä myöhemmin tie levenee taas, mutta matkalla on useita ahtaita portteja. Tämä näyttävä ja nopea osuus ajettiin pätkällä kahtena viime vuonnakin.

 

Teknisempi osuus seuraa 19,7 kilometrissä. Puolta kilometriä myöhemmin tie levenee, jolloin alkaa leveiden neulansilmien sarja alamäessä. Koska tätä osuutta on yleensä ajettu ylämäkeen, tunnetaan se Pikes Peakin nimellä.

Sääennuste EK12+14:lle Myherin.

Sweet Lamb Hafren ajetaan jälleen yhdistelmämuodossa kuten viime vuonna. Nyt tosin pätkää on venytetty lopusta aina vuoden 2017 Hafrenin maalilipulle asti. Täten kyseessä on rallin toiseksi pisin erikoiskoe ja vain hiuksenhienosti Dyfiä lyhyempi.

Sweet Lamb tunnetaan yleisöystävällisestä areenaosuudesta ja Hafren kiperistä metsäosuuksistaan. Pätkiä on ajettu sekä yhdessä että erikseen. Joskus Sweet Lambiin on kuulunut metsäosuus, joskus taas Hafreniin areenaosuus. Lisäksi pätkät kuuluivat Myherinin ohella usein Etelä-Walesissa ajettuihin ralleihin, kuten vuosina 1997-2000 ja 2008-2010.

SweetLambHafren
Sweet Lamb Hafrenin alueen neljän viime vuoden erikoiskokeet. Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Tämän pätkän voisi sanoa olleen ratkaiseva viime vuoden maailmanmestaruuskamppailulle, kun sekä Ott Tänak että Thierry Neuville menettivät täällä mahdollisuutensa rallin voittoon. Samalla taas Sebastien Ogier selvitti pätkän ongelmitta ja lopulta voitti koko rallin.

Tämän vuoden pätkä alkaa keskileveällä tiellä. Pari neulansilmää ja ahdas portti tekevät siitä teknisen. Sitten shikaanin ja kapean sillan kautta tullaan Sweet Lambin areenalle. Siellä on pari hyppyä, vesieste ja ylimääräisiä syheröjä yleisön edessä.

 

2,5 kilometrissä käännytään takaviistosta risteyksestä leveämmälle tielle. Tämän osuuden alun hypyissä Ott Tänakin autosta irtosi pohjapanssari ja hajosi jäähdytin, mikä aiheutti keskeytyksen johtoasemasta.

 

Tämän alueen tiet ovat hieman karkeamman soraisia. Mutkat ovat pitkiä, ja autoilla on tilaa mennä poikittain. Ojat ovat syviä, ja joskus reunassa vaanii jyrkkä rotko. 4,4 kilometriä lähdöstä on taas risteys, ja pian toinen, jossa palataan Sweet Lambin areenalta tulevalle tielle. Sitä seuraava osuus on nopean jouheaa menoa kukkuloilla.

7,2 kilometrissä sukelletaan Hafrenin metsiin. Osuus on melko tekninen ja matkalla on myös neulansilmäristeys. Tie on kuitenkin useimpia Walesin metsäpätkiä leveämpää ja suhteellisen nopeaa.

12,6 kilometriä lähdöstä on taas neulansilmäristeys, jossa tie kapenee. Käänteisesti teknisyys vaihtuu nyt jouhevuuteen, vaikka seassa on myös tiukempia mutkia. Monissa paikoissa on myös penkat tai sorakasoja sisämutkassa estämässä leikkaamista. Thierry Neuville ajoi ojaan viime vuonna tällä osuudella, tarkkaan ottaen 14,9 kilometrin kohdalla.

 

17,6 kilometriä lähdöstä on taas risteys. Siinä tiestä tulee töyssyisempi ja teknisempi, mutta silti nopea. Penkat korostavat taas tien kapeutta ja ahtautta.

Sääennuste EK13+15:lle Sweet Lamb Hafren.

Pitkän päivän päätteeksi on edessä vielä parin tunnin siirtymä kohti Walesin pohjoisrannikkoa. Ennen iltahuoltoa kuitenkin ajetaan vielä illan hämyssä uusi Colwyn Bayn asvalttipintainen yleisöerikoiskoe. Tästä pätkästä kirjoittamiseen on vaikea löytää sanoja.

ColwynBay
Colwyn Bay koko ”komeudessaan”. Kuva: rally-maps.com, taustakartta: Wikimedia Maps.

Tämä erikoiskoe koostuu suorasta, shikaanista, käännöksestä parkkipaikalle tynnyrinkiertoa varten ja toisesta shikaanista. Sitten käännytään ympäri ja ajetaan sama reitti takaisin. Kyllä, siinä kaikki.

Sääennuste EK17:lle Colwyn Bay.
Sunnuntai 6.10.

Sunnuntain pätkät ajetaan taas Pohjois-Walesissa, idempänä kuin perjantaina. Päivä on lyhyt, vain 38 kilometriä erikoiskokeita, ja silti ehditään käydä huollossakin. Kaikki kolme erikoiskoetta ovat keskenään erilaisia, ja matkalle mahtuu useita kilometrejä asvaltilla ajamista.

Sunnuntain aikataulu Suomen ajassa

09.28 EK18   Alwen 1                10,41 km
10.08 EK19   Brenig 1                6,43 km
11.26 EK20   Great Orme              4,74 km
11:42 HUOLTO Llandudno
13.10 EK21   Alwen 2                10,41 km
14.18 EK22   Brenig 2 (Power Stage)  6,43 km
             YHTEENSÄ               38,42 km

Alwen on päivän avauspätkä. Se on ollut mukana Walesin MM-rallissa vuodesta 2014 saakka ja aina samassa muodossa, vaikkakin ensimmäisenä vuotenaan se ajettiin eri suuntaan. Viime vuosina se on myös ollut yksi rallin nopeimmista pätkistä, tai jopa nopein.

RAC-rallin vuosina tämän pätkän otsikkona oli Clocaenog jollain lisämääreellä. Viime vuonna taas se muodosti loppukolmanneksen 29-kilometrisestä Brenigistä.

Suurin osa Alwenista on kulmikkaan rallitien perikuvaa – pitkiä suoria ja välissä tiukkoja tai lyhyitä mutkia. Vain kolmen kilometrin jälkeen ilmaantuva teknisempi osuus ja muutama pidempi mutka siellä täällä ovat poikkeus sääntöön. Kaikki tiet ovat seudulle tyypillisesti kapeita. Tänä vuonna joistain paikoista on metsää kaadettu, joten sekä katsojien että kuljettajien näkymät ovat uudistuneet.

Brenig sijaitsee lähellä Alwenia, tien toisella puolella. Pätkän muoto on sama kuin vuonna 2017, jolloin se oli myös Power Stage, kuten tänä vuonnakin. Nopeaan Alweniin verrattuna Brenig oli esimerkiksi vuonna 2017 rallin hitain metsäpätkä. Viime vuonna alkuosa oli sama, mutta välissä tehtiin lisälenkki ja lopussa ajettiin nopeiden asvalttiosuuksien kautta Alwenin pätkälle.

Pätkä alkaa järven rannalta. Tie on kapeahkoa ja yhdistelee nopeita paikkoja sekä tiukkoja mutkia. Kaikki soljuu kuitenkin jouhevasti.

 

Kolmen kilometrin pinnassa sukelletaan metsään. Meininki muuttuu hektisen tekniseksi ja säilyy samanlaisena, kun ahtaasta portista putkahdetaan niittyjen keskelle. 4,6 kilometrissä on kiperä alamäkiosuus, kun taas puolta kilometriä myöhemmin pinta muuttuu asvaltiksi. Loppuosassa onkin haasteena lähinnä pari vaikeaa risteystä.

Sääennuste EK:lle 18+21 Alwen ja EK:lle 19+22 Brenig

Kertaalleen ajettava Great Ormen asvalttierikoiskoe on ollut mukana muutaman kerran pohjoisen Walesin MM-rallissa. Sitä kuitenkin on ajettu myös RAC-rallissa esimerkiksi vuonna 1981 ja muutaman kerran aiemminkin.

Great Ormen erikoiskoe ajetaan huikeissa maisemissa. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool

Viime vuonna pätkän loppuun lisättiin osuus Llandudon kaduilla, tämäkin kun sallittiin lakimuutoksessa. Tänä vuonna tosin pysytellään jälleen vain Great Ormen yksityistieosuudella.

Suunta on käänteinen viime vuoteen nähden. Tähän suuntaan pätkä on ajettu viimeksi vuonna 2015 ja sitä ennen 2011, jolloin Sebastien Ogierille kävi köpelösti.

 

Pätkä ajetaan siis asvaltilla, kalliojyrkänteen pengerryksessä. Tien reunassa on kivimuuri, mutta sen takana on syvä pudotus mereen, joten täysiä ajaminen vaatinee kanttia. Yhtenä haasteena on myös tien oikeassa reunassa oleva kävelytie reunakivetyksineen. Pätkä on suurilta osin melko nopeaa, mutta teknistä. Erityisen haastavaa on ajaa sorarenkailla ja -alustalla asvaltilla.

Sääennuste EK20:lle Great Orme.

Viime vuonna Great Orme käytännössä ratkaisi rallin voiton. Jari-Matti Latvala hävisi Sebastien Ogierille kahden ajokerran aikana 10,9 sekuntia, kun maalissa marginaali oli kolme kymmenystä vähemmän.

Keliolosuhteet ja lähtöjärjestys

Vuosina 2013-2016 kukaan muu kuin Sebastien Ogier ei johtanut Walesin MM-rallia. Hän starttasi perjantaina joka kerta ensimmäisenä, paitsi vuonna 2013 toisena, koska silloin käytettiin aika-ajoa. Tämä on hyvä osoitus siitä, että tyypillisesti mutaisilla ja märillä teillä on hyvä ajaa ensimmäisenä. Tie kiillottuu puhdistumisen sijasta ja on jokaisen auton jälkeen hieman liukkaampi.

Walesissa sumu voi haitata näkyvyyttä. Kuva: @World / Citroen Racing

Ott Tänak varmisti ensimmäisenä Walesissa starttaamisen jo Saksan MM-rallin jälkeen, sillä pistejohto Thierry Neuvilleen oli 33 pistettä. Turkin MM-rallin voittanut Sebastien Ogier kipusi voittonsa myötä pisteissä toiseksi, ja Neuville starttaa vasta kolmantena. Kotiteillään ajava Elfyn Evans on pudonnut pisteissä sairaslomansa takia, ja starttaa nyt vasta WRC-letkan häntäpäästä, mutta toisaalta kaksi vuotta sitten hän voitti koko rallin startattuaan kuudentena matkaan.

 

Jaa uutinen