Latviassa järjestettävä Liepaja-ralli käy neuvotteluja rallin MM-sarjan osakilpailun järjestämisestä tänä vuonna. Kisajärjestäjät tiedottivat asiasta tiistaina.
Liepaja-ralli on kuulunut viime vuodet rallin EM-sarjaan. Kilpailu on määrä ajaa tänä vuonna 14.-16. elokuuta jälleen osana EM-kalenteria.
Rallin MM-sarjan promootioyhtiön toimitusjohtaja Oliver Ciesla kertoi viime viikolla, että MM-sarjaan saatetaan ottaa mukaan kisoja sarjan ulkopuolelta.
– RA Events (Liepaja-rallin järjestäjä) ja MM-sarjan promoottori pitivät ensimmäiset neuvottelut maanantaina. Keskustelimme organisaatioon liittyvistä asioista, ehdoista ja monista muista aiheista, jotka pitää ottaa huomioon Latviassa, jotta EM-osakilpailun yhteydessä voidaan ajaa MM-sarjan osakilpailu, RA Eventsin johtaja Raimonds Strokss kertoi tiedotteessa.
– Haluan korostaa, että nämä olivat vasta ensimmäiset neuvottelut. Kumpikaan osapuoli ei ole lähellä lopullista päätöstä tässä asiassa, Strokss painotti.
MM-sarjan promoottori Ciesla kertoi viime viikolla, että neuvotteluja käydään myös Etelä-Virossa elokuussa järjestettävän Rally DirtFishin kanssa. Etelä-Viron rallin järjestäjät ilmoittivat maanantaina, että kilpailun tavoitteena ei ole saada paikkaa tämän vuoden MM-kalenterista.
Kansainvälisen autoliiton FIA:n odotetaan päättävän perjantaina, missä ralleja ajetaan loppukaudella.
Kalle Rovanperä testasi tällä viikolla Toyotan WRC-autoa Keski-Suoessa. Katso alta video Rovanperän testipäivästä.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2286,342336″ ap mute]