Rallilupaus Lindberg: Jos tekee väärän valinnan, tulee maitojunalla takaisin

Jussi Lindberg
Jussi Lindberg (oik.) on SM3-luokan pisteissä kolmantena. Vierellä kartanlukija Toni Nuikka. Kuva. Taneli Niinimäki
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

SM3-luokassa kolmatta kauttaan ajava Jussi Lindberg aikoo edetä suunnitelmallisesti ralliurallaan.

Lindberg, 23, oli yksi niistä viidestä kuljettajasta, jotka kisasivat aiemmin tällä viikolla AKK:n Tulevaisuuden tähti -tittelistä Vierumäellä. Tällä kertaa valinta osui Emil Lindholmiin, mutta Lindberg piti kaksipäiväisiä testejä tärkeänä kokemuksena.

– Aiemmin paikka testeihin on jäänyt muutaman pisteen päähän. Koko tämä kausi ollaan oltu aika kärjen tuntumassa tuloksissa, niin olihan se hyvä, että pääsi näkemään tämän, Lindberg kertoo Rallit.fille.

Viisikko kävi läpi psykologiset ja fysiikkatestit, antoivat näytteen nuotitustaidoistaan ja kävivät haastatteluissa sekä suomeksi että englanniksi.

– Ei näitä kaikkia asioita ole tullut mietittyäkään. Jotain kuntoilua on tullut tehtyä, mutta en ole mitään psyykkisiä juttuja miettinyt. Nuotituksessakin oli aikaikkuna, joita ei paljon SM-sarjassa ole, Lindberg sanoo.

Tahkolla keskeytys, Mikkelissä norovirus

Lindbergin kuluva SM-kausi on ollut kaksijakoinen. Avauskisassa Rovaniemellä tuli kolmossija ja edellisessä kisassa Kouvolassa porvoolaiskuski toi Renault Twingonsa neljäntenä maaliin. Muiden kisojensa tuloksiin Lindberg ei ole täysin tyytyväinen.

– Riihimäellä vähän notkahti kolmella viimeisellä pätkällä. Tahkolla puolestaan tuli keskeytys. Ennen Mikkeliä minulla oli ollut norovirus, joten olin aika loppu. En ole varmaan kuin ensimmäisessä kilpailussani ajanut niin hiljaa kärkeen verrattuna, Lindberg kertaa.

– Mutta näillä treenikilometreillä, mitä tänä vuonna on ajettu, suunta on ollut mielestäni hyvä. Jos 60 kilometriä ollaan ajettu yhteensä, 30 talvella ja 30 kesällä, niin tiedän, ettei täällä (Tulevaisuuden tähti -kisassa) ole yksikään ajanut niin vähän treeniä kuin minä. Siinä mielessä täytyy olla aika tyytyväinen kauteen.

”Ajatuksia niin paljon kuin maailmassa sarjoja”

Lindbergin lisäksi Tulevaisuuden tähti -tittelistä ja kalustosta Suomen MM-ralliin kamppailivat Emil Lindholm, Miika Hokkanen, Taisko Lario ja Olli Pollari. Lindbergin mukaan lupaavat kuljettajat pohdiskelivat keskenäänkin, miten ralliuraa kannattaisi rakentaa.

– Tavoitteenani on siirtyä fiksusti eteenpäin uralla. Keskustelimme porukalla, että mitä se fiksu on. Onko se Suomessa neliveto vai ulkomailla jotain ja miten saa rahoituksen? Ajatuksia pyörii niin paljon kuin vain maailmassa on sarjoja ja juttuja. Mutta pitää miettiä myös sitä, että siellä pääsee eteenpäin, pystyy ajamaan koko kauden ja myös harjoittelemaan autolla, eikä siitä tule pelkästään selviytymistä kaudesta, Lindberg pyörittelee.

Omaa tulevaisuuttaan Lindberg pohtii maltillisesti, mutta tavoitteet ovat korkealla.

– Totta kai jossain vaiheessa voisi ajaa vaikka MM-sarjaa, mutta se vaatii suunnitelmallisuutta ja oikeita valintoja. Nyt jos tekee jonkun väärän valinnan, niin sä tulet ensi vuonna maitojunalla maailmalta takaisin kotiin ja se on siinä. En mä tiedä, onko sinne maailmalle aina niin kiire – tai sitten se pitää olla hyvin harkittu, että mihin siellä menee.

Lue myös nämä