Hayden Paddon koki huippu-urheilun nurjan puolen, kun Hyundai valitsi kuljettajakolmikkonsa kuukauden päästä ajettavaan Espanjan MM-ralliin.
Hyundai ilmoitti tiistaina, että se on pestannut norjalaisen Andreas Mikkelsenin kuljettajakseen loppukauden MM-ralleihin. Samalla tiimi tiedotti, että Mikkelsen, maailmanmestaruutta tavoitteleva Thierry Neuville sekä espanjalaiskuljettaja Dani Sordo ajavat seuraavassa osakilpailussa.
Näin ollen Paddon joutuu seuraamaan sivusta Katalonian rallin.
– Olemme todella pettyneitä tähän päätökseen, mutta hyväksymme myös sen, että meillä on ollut todella huono vuosi (useista eri syistä), ja että tällaista on ammattilaisurheilun armoton todellisuus, Paddon kertoo Facebook-sivuillaan.
– Mutta me emme luovuta. Meidän sopimuksemme kestää kauden 2018 loppuun, ja meillä on vielä tällä kaudella jäljellä ralleja, joissa voin näyttää taitoni. Tämä tilanne vain lisää bensaa liekkeihin, enkä aio heittää hukkaan 20 vuoden kovaa työtä, kyyneleitä ja uhrauksia itseltäni sekä useilta muilta muutaman huonon tapahtuman vuoksi, uusiseelantilaiskuljettaja jatkaa.
Hyundai ilmoittaa myöhemmin, ketkä ajavat tallin kalustolla kauden kahdessa viimeisessä rallissa Walesissa ja Australiassa. Tallipäällikkö Michel Nandan on jopa vihjaillut, että talli saattaa startata neljällä autokunnalla kauden päätöskisoihin.