Ott Tänakin vauhti kadoksissa soralla, miten käy motivaation? – ”Jotain meiltä puuttuu”

M-Sport Fordin virolaistähti Ott Tänakin Sardinian MM-ralli oli pettymys.
Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Vauhti ei riittänyt kärkikamppailuun ja myös tekniset ongelmat piinasivat. Lopullisesti kisa meni pilalle lauantaina, kun Tänakin Puma Rally1 -auton moottori sanoi sopimuksensa irti ison vesihaudan ylityksen jälkeen. Autoon iskenyttä sähkövikaa ei pystynyt korjaamaan siirtymäosuudella, joten edessä oli keskeytys.

Rallin päättäneellä Power Stage -erikoiskokeella Tänak oli sentään toiseksi nopein, josta palkittiin neljällä MM-pisteellä. Kehno viikonloppu tiputti virolaisen kuitenkin jo 33 pisteen päähän sarjaa johtavasta Toyotan Kalle Rovanperästä.

– On tyhmää olla väittämättä muuta kuin, että kyseessä oli rankka viikonloppu. Sääolosuhteet tekivät kilpailusta vaikean ja jäi meillä vajaaksi myös suorituskyvystä. En onnistunut löytämään tarvittavaa vauhtia, Tänak sanoi kisan jälkeen.

– Pätkäajat eivät olleet sellaisia, mitä minun pitäisi saada aikaiseksi. En ole tarvittavan lähellä kärkeä. Jotain meiltä puuttuu. Toivottavasti ajan kanssa saamme suorituskykyä lisää.

Power Stage -erikoiskokeen toiseksi nopein aika hämää hieman Tänakin ja Fordin suosituskyvyn suhteen. Eroa pätkäpohjat ajaneeseen Rovanperään tuli lyhyellä erikoiskokeella 4,7 sekuntia. Lisäksi Powerilla esimerkiksi Hyundain Thierry Neuville ja Esapekka Lappi keskittyivät vain tuomaan auton maaliin.

– Power Stage oli meidän ainoa tavoite sunnuntaina. Saimme jopa enemmän pisteitä kuin uskalsimme odottaa. Se on positiivista. Koko vuosi on ollut meille vaikea. Toivotaan, että voin pian löytää tarvittavan vauhdin ja itseluottamuksen, Tänak kertoi.

MM-sarjassa on tällä kaudella ajettu kolme osakilpailua soralla. Tänakin paras tulos on Portugalista saavutettu neljäs sija, mutta tuolloinkin eroa kärkeen tuli minuuttitolkulla. Jos ongelmat jatkuvat tulevissa sorakisoissa, voi virolaisen motivaatio olla koetuksella loppukauden suhteen.

Rallin MM-sarja jatkuu juhannusviikolla Keniassa.

Katso alapuolelta Sardinian MM-rallin parhaat palat.

Lue myös nämä