Toyotan Esapekka Lappi menetti mahdollisuudet hyviin sijoituksiin Katalonian MM-rallissa jo perjantaina. Lauantaina asvaltilla pieksämäkeläinen oli jo paremmassa vauhdissa.
Lappi ajaa kisassa seitsemäntenä. Kuudentena oleva Hyundain Thierry Neuville on vain 5,7 sekunnin päässä. Kilpailua johtanut Ott Tänak koki rengasrikon aamupäivän viimeisellä erikoiskokeella ja tippui yhdeksänneksi. Lapin tehtävänä on kuroa Neuvillen etumatka kiinni valmistajien MM-sarjaa ajatellen.
– Tilanne nyt tosiaan muuttui.. Just äsken tajusin sen itsekin, että perkele, tässähän joutuu kilvanajoon, Lappi naureskeli MTV Sportille.
– Neuville on ainoa, joka on suhteellisen lähellä. Koetetaan mennä vain omaa vauhtia, kyllä me hänestä ohi päästään jos päästään. En jaksa siitä stressata. Jos tuolla tavalla jatketaan, kyllä me varmaan joka pätkällä muutama sekunti saadaan pois.
Toyota-kuskit olivat aamun kahdella erikoiskokeella huippuvauhdissa valittuaan sadekelin renkaat. Muut kärkikuskit ajoivat pehmeillä renkailla.
– Mun mielestä meidän rengasvalinta iltapäivälle on aika helppo. Me varmaan rohkaistiin nyt kaikkia muitakin siihen, Lappi ennakoi.
– Riskiä ei ollut vielä ajamisessa aamulla. Eka pätkä tuli liian varovasti. Auto antaisi mennä vieläkin kovempaa, mutta en viitsinyt, ettei tule yllätyksiä.