Solbergin pois jäämisestä tiedotettiin torstai-iltana.
Solbergin kisa jäi kesken jo ennen kuin ralli ehti alkaakaan ja tieto ruotsalaisen pois jäämisestä tuli vain noin tuntia ennen lähtöseremonioita.
– Oliver joutuu käyttämään lääkitystä allergiseen reaktioon ja neuvojen perusteella on tehty päätös, etteivät he starttaa kauden kuudenteen kilpailuun Skoda Fabia RS Rally2 -autolla, tiedotteessa todetaan.
Takaisku on tietysti harmittava Solbergille, mutta autokunnan onneksi he eivät olisi kuitenkaan keränneet Sardinian MM-rallista WRC2-luokan pisteitä.
Sardinia olisi ollut Solbergille hänen kautensa viides kilpailu. Viime vuonna hän oli Sardiniassa yleiskilpailun 44:s ja kakkosluokassa 26:s.
Solberg on voittanut tällä kaudella WRC2-luokassa Ruotsin osakilpailun, Keniassa hän oli luokkansa toinen ja Portugalissa hänen urakkansa päättyi ulosajoon.
Sardinian MM-ralli starttaa perjantaiaamuna ajettavalla testierikoiskokeella. Itse kilpailu alkaa perjantaina iltapäivällä. Kilpailu päättyy sunnuntaina.