Klassikkorallissa ajettiin kaikkiaan 33 erikoiskoetta ja reilut 560 erikoiskoekilometriä Walesissa, Englannissa ja Skotlannissa. Solberg starttasi kisaan Ford Escortilla ja piti loistavaa vauhtia sunnuntaihin saakka.
Solberg oli kisassa ylivoimaisessa johdossa, mutta sunnuntain viimeisellä erikoiskokeella hänen autostaan hajosi vetoakseli. Nuori kuljettaja pääsi kuitenkin jatkamaan rallia maanantaina nelostilalta.
Solbergin kisa päättyi lopullisesti maanantain ensimmäiselle erikoiskokeelle ulosajon vuoksi.
– Olen tietenkin pettynyt, kun en pystynyt voittamaan, Solberg sadatteli.
– Kaikki tuntui olevan hallinnassa siihen saakka, kunnes vetoakselin kanssa tuli ongelmia. Se oli harmittavaa, vaikka kilpailu oli muuten hieno.
Roger Albert Clark -rallin voittoon ajoi lopulta brittikuski Marty McCormack. Toiseksi sijoittunut Irlannin Cathan McCourt jäi viisi ja puoli minuuttia kärkipaikasta.
Kisan alussa Solberg kävi tasaista vääntöä kärkisijasta Kris Meekeä ja Osian Pryceä vastaan. Meeke joutui lopulta keskeyttämään teknisten ongelmien vuoksi, ja Pryce koki saman kohtalon myöhemmin.
– Olisi ollut siistiä taistella heitä vastaan koko kisan ajan, Solberg sanoi.
– Olin tyytyväinen siihen, että löysin hyvän ajorytmin autolla, ja kaikki sujui muutenkin hyvin. Pystyimme ajamaan kovempaa niissä paikoissa, joissa halusimme, ja toisaalta ottamaan varmemmin rajummissa paikoissa. Se oli syvältä, että kaikki päättyi niin lähellä loppua.
Solbergin ensi vuoden suunnitelmat ovat vielä auki. Tänä vuonna hän kilpaili MM-sarjan WRC2-luokassa Skoda Fabialla.
– Päätavoitteeni on MM-sarjassa. Jos minulla on tulevaisuudessa aikaa, haluaisin tulla takaisin tähän kisaan. Mutta nyt minun pitää saada järjestettyä asiat ensi vuotta varten – se on kaikista tärkeintä, Solberg painotti.