Quantcast

Nuoret rallilupaukset Alénin ja Grönholmin jalanjäljissä – ”Kaikille on jaettu tasapuoliset kortit”

Aleksi Korhonen on hallitseva rallin junioreiden Suomen mestari. Kuva: AKK/Pekka Mäkinen.
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Suomalaisen rallikulttuurin ja -kuljettajien ensiaskeleita on jo vuosia otettu Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa. Sarjalla on pitkät perinteet, sillä sitä on ajettu vuodesta 1969 saakka. Mestaruuden nimiinsä kirjanneiden listalla on monta tuttua nimeä, kuten Markku Alén, Marcus Grönholm ja Juha Salo.

Nykyisessä konseptissaan tulevalla kaudella neljättä kertaa kilpailtava rallin Suomen juniorimestaruussarja tarjoaa mahdollisuuden kilpailla mestaruudesta kaikille AKK:n myöntämän junioriluokan kilpailijalisenssin omaaville kilpailijoille.

Viiden osakilpailun sarjan päätteeksi jaossa on rallin Suomen juniorimestaruus. Sarjan kilpailukausi 2018 alkaa tulevana lauantaina 3. helmikuuta Kangasniemellä yhteensä 144 kuljettajaparin voimin.

Kaudella 2018 sarjan isoin muutos on nuorille myönnettävä Suomen mestaruusarvo, josta he pääsevät ajamaan V1600-kalustolla. Tällä muutoksella on haluttu nostaa nuorten kuljettajien rallisarjan arvoa ja edesauttaa tehokkaan urapolun rakentamista kohti lajin huippua. V1600-luokan kalustolla halutaan myös huomioida haasteet lajin kustannuksissa.

– Rallissa kustannukset ovat jokseenkin korkeat ja lajin parissa on pitkään puhuttu kustannustason madaltamisesta, eritoten kilpailukaluston osalta. Vaikka V1600-tekniikkasääntö on ollut käytössä jo varsin pitkään, on Kangasniemen kauden avaus hieno osoitus kustannustehokkaan kilpailukaluston vahvistuneesta asemasta tällä hetkellä. Kilpailussa viivalla on peräti 40 kappaletta V1600-luokan ralliautoa, joiden joukossa 20 nuorta kuljettajaa aloittaa oman SM-sarjansa. Tämä on ennätysmäärä, joten tyytyväisiä voidaan olla, toteaa AKK-Motorsport ry:n rallin lajipäällikkö Henrik Frank.

Suurelle yleisön kannalta sarjan mielenkiinto on eittämättä siinä, että tässä sarjassa kasvavat ne huomisen rallitaiturit, jotka jonain päivänä näemme aina MM-sarjassa asti.

– Täältä moni ponnistaa ensinnäkin kovatasoiseen Ralli SM -sarjaan. Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Teemu Asunmaa ja Juuso Nordgren, jotka ovat aikoinaan voittaneet rallin junioreiden suomenmestaruuden. Nyt Asunmaa on moninkertainen rallin SM-kultamitalisti ja Nordgren sai vastikään tehdassopimuksen Skoda Motorsportin kanssa, Frank toteaa.

Uuden kauden kynnyksellä selviä ennakkosuosikkeja ei kenties niinkään ole, vaan Kangasniemi näyttää ensimmäisen suunnan kuljettajien välisessä taistossa.

– Kaikille on jaettu nyt tasapuoliset kortit ja nyt on sitten aika lähteä pelaamaan, Frank luonnehtii lopuksi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat