Nordgrenilla tärkeä testikisa ennen Jyskälää: ”Täytyy ajaa maltilla”

Juuso Nordgren
Juuso Nordgren vauhdissa. Kuva: Taneli Niinimäki
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallikuljettaja Juuso Nordgren lähtee levollisin mielin tulevana viikonloppuna ajettavaan Autoglym-ralliin, joka toimii monelle kuljettajalle viimeisenä vauhdin mittaamisena ennen loppukuusta ajettavaa Jyväskylän MM-rallia.

Kouvolassa ajetun edellisen SM-rallin jälkeen Nordgren on tehnyt nuottitreeniä yhdessä kartanlukijansa Mikael Korhosen kanssa. Sivussa on ollut auton käsittelyharjoittelua sekä muutamia asiakastilaisuuksia, joten ranteet eivät ole päässeet ruostumaan. Treeniohjelmaan on myös mahtunut perinteisempiäkin harjoitteita.

– Nyt kun kelit ovat olleet vähän paremmat, on lenkkeily maistunut käsittääkseni molemmille, Nordgren naurahtaa.

Jyväskylän MM-ralliin valmistautuva Nordgren pääsee ajamaan Skodalla testiä noin 300 kilometriä vielä ennen sorateiden Gran Prix’n starttia.

– Tuleva torstai on täysi testipäivä ja lauantain kisan lasken mukaan testiohjelmaan. Viikko ennen kisaa on vielä yksi päivä, Nordgren luettelee.

Tavoitteet Autoglym-ralliin ovat selkeät. Viime vuonna nuorukainen osallistui samaiseen ralliin, mutta kisa jäi harmillisesti kesken, kun autona ollut Citroen lipesi ajolinjalta ja jäi pohjastaan kiinni ojanpenkkaan.

– Vauhdin mittaaminen jätetään suosiolla Jyväskylään, joten nyt täytyy ajaa maltilla, jotta saadaan kilometrit alle. Viime vuonna oltiin mukana, mutta silloin pystyimme ottamaan vain puolet niistä kilometreistä, joita oli tarjolla.

– Tänä vuonna kilometrit ovat vieläkin arvokkaammat, mutta ehkä jotain säätömuutoksiakin saatetaan kokeilla, Nordgren pohtii.

Viime vuoden kokemuksesta ei ole juurikaan apua, sillä alustavien tietojen mukaan rallin reitti on uusiutunut täysin.

– Totta kai vauhtivertailua pitää jonkin verran tehdä. Kun tietää oman tekemisen tason, näkee millä alueella ollaan muiden kanssa. Tämän vuoden ralli menee käsittääkseni enemmän Sastamalan puolelle, joten tiet ovat meille uusia, Nordgren sanoo.

Nordgrenin kesän kisakalenteri käsittää vielä kaksi edelle mainittua rallia, mutta töitä tulevaisuuden eteen tehdään taukoamatta. Miltä kalenteri tällä hetkellä näyttää?

– Olen kaikille joutunut sanomaan, että Jyskälän jälkeen ollaan viisaampia, mutta sen kummempaa tietoa ei ole. Mieli tekisi kovasti ajaa kaksi jäljellä olevaa SM-rallia, sillä jos niissä menestyisi hyvin, olisi mahdollisuudet SM1-luokan pronssimitaliin, Nordgren sanoo toiveikkaana.

Lähde: Juuso Nordgrenin tiedotus

Lue myös nämä