Nordgren opetteli Walesin MM-rallin metkuja

Juuso Nordgren opetteli Walesin MM-rallin metkuja. Kuva: Skoda Motorsport.
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Juuso Nordgrenin ensimmäinen kokonainen ajopäivä Walesin MM-rallin WRC2-luokassa alkoi tunnustellen ja turhia riskejä vältellen.

Nordgren yhdessä kartanlukijansa Tapio Suomisen kanssa tuskailivat torstaina rallin avanneella yleisöerikoiskokeella ja nuorukainen kertoi, ettei pätkä mennyt ollenkaan suunnitelmien mukaan.

– Sen huonommin ei oikeastaan voi rallia aloittaa. Tein ajovirheitä ja hävisimme siinä aikaa. Ero oli iso kilometreihin nähden, Nordgren harmitteli karvan alle puolitoista kilometrisen avaus-EK:n jälkeen.

Luokkansa tulosluettelossa suomalaiskuski löytyi vasta sijalta 18., joskin eroa kärkeen oli vain 3,3 sekuntia.

Perjantaina rallissa siirryttiin varsinaisille metsäpätkille. Päivän aikana ajettiin yhteensä kuusi erikoiskoetta, mutta mitään varsinaista huoltotaukoa ei ollut; ainoastaan kokoomatauko aamun kolmen ensimmäisen pätkän jälkeen.

Nordgren aloitti aamun varovasti, sillä aikaisempaa kokemusta Walesin mutaisista ja liukkaista teistä ei karkkilalaisella ollut.

– Tämä päivä on mennyt opetellessa, sillä pidon muutokset ovat äärimmäisen hankalia huomata. Huomista ajatellen helpottaa, että tietää ainakin mitä on tulossa, Nordgren kertasi päivän antia.

Kun aamun pätkät ajettiin iltapäivällä uudestaan, alkoi Nordgrenin vauhti löytyä. Yksittäisenä huippuhetkenä voidaan pitää päivän viimeistä edelliselle erikoiskokeelle ajettu WRC2-luokan toiseksi nopein aika.

– Aamupäivä tunnusteltiin pitoa, sillä jarrutuspaikkoja on vaikea löytää. Iltapäivällä parannettiin kyytiä ja kuutospätkä oli meiltä jo oikeaan suuntaan, Nordgren sanoo.

Lauantaina ralli jatkuu todellisella maratonpäivällä, sillä edessä liki 17 tuntia tiukkaa kilvanajoa. Erikoiskokeita päivän aikana ajetaan yhdeksän, joista kaksi viimeistä illan jo pimennyttyä. EK-kilometrejä karavaanille kertyy rapiat 142.

Nordgrenin odotukset pitkään kisapäivään ovat selkeät.

– Hankitaan kokemusta taas kaikista pätkistä ja ajetaan ehjästi. Tässä kisassa on aika helppoa tehdä virheitä. Kuten tänäänkin nähtiin, porukkaa tippui paljon ja rengasrikkojakin oli, Nordgren sanoo viitaten Teemu Suniseen, joka putosi kauas kärjestä juuri rengasrikon takia.

Lue myös nämä

  • Uusimmat