Toyotan rallitallin päällikkö Jari-Matti Latvala on ahkeroinut Tuurissa sijaitsevalla työpajallaan sitten parin viikon takaisen Kroatian MM-rallin.
Latvala on hankkinut jälleen yhden version suosikkikilpuristaan Toyota Celica GT-4:sta. Tällä kertaa myös väritys on uudenlainen. Aiemmissa Celicoissa Latvalalla on ollut puna-valkoinen väritys, mutta nyt hankitussa ralliautossa on pirteän keltainen ulkoasu.
Latvalan uuden Toyota Celican kuva löytyy artikkelin yläpuolelta.
– Olen ostanut tämän auton asiakaistilaisuuksia varten. Tarkoitus on toki kilpailla sillä historic-kisoissa, kunhan se on taas mahdollista, Latvala viestitti Rallit.fille.
– Meillä oli tarkoitus ajaa Pohjanmaa-rallissa (18.-19. kesäkuuta), mutta joudumme siihen aikaan matkustamaan Kenian MM-ralliin. Tarkoitus olisi sen sijaan ajaa Korpilahden kesärallissa, Latvala jatkoi.
Latvala ja keltainen Celica saatetaan siis kaiken loksahtaessa paikoilleen nähdä tositoimissa 12. kesäkuuta perinteisessä rallipitäjässä Korpilahdella.
Tuurilainen on sopinut Toyotan isojen pomojen kanssa, että saa kilpailla historic-kisoissa, kunhan tallipäällikön kiireiltään ehtii. Tänä vuonna Latvala on ehtinyt ajaa yhdessä Toyotan testikuskin Juho Hännisen kanssa kotikonnuillaan Mesikämmen-rallissa helmikuussa.
– Odotan kyllä innolla, että pääsen taas ajamaan omalla autolla. Kun aloitin tämän työn, sanoin, että haluan jatkaa kilpailemista myös itse. Olen ajanut yhden rallin tänä vuonna ja olisi hienoa päästä taas Toyota Celican rattiin, Latvala kertoo WRC.comin verkkosivuilla.
– Suunnittelin osallistuvani joihinkin historicin EM-sarjan kisoihin, mutta koronaviruksen takia niitä ralleja on ollut vähän vaikea päästä ajamaan. Pitää myös muistaa, että olen nyt 110-prosenttisesti Toyotan tallopäällikkö.
Latvalalla on nyt ajokäytössä kaksi Celica St165 -mallia ja kaksi Celica St185:sta.
Aiemmat Latvalan Celicat ovat väritykseltään puna-valkoisia.

Latvalan tallista löytyy myös pelkästään museokäytössä olevia Toyota-kilpureita.
