Jo aiemmin uutisoimme, kuinka Silvestone Auctions -huutokaupassa on tarjolla sekä McRaen uran ensimmäinen että viimeinen ralliauto. Tällä kertaa myyntiin on laitettu McRaen Subarulta lahjana saama siviililiikenteeseen käypäinen vuoden 1998 Subaru Impreza STi 22B.
Kyseinen auto kulkee runkonumerolla 000/400 ja vastaavia malleja on tehty vain kolme. Subarun ralliauton replikasta tehtiin prototyypit McRaelle ja kartturi Nicky Gristille sekä tuolloin Subarun rallitoiminnosta vastanneen Prodriven David Lapworthille. Yhteensäkin 22B-malleja rakennettiin vain 400 kappaletta.

Impreza STi 22B rakennettiin kunnianosoituksena autonvalmistajan 40 vuoden historialle ja kolmelle perättäiselle valmistajien maailmanmestaruudelle rallin MM-sarjassa.
Subaru on muutenkin vasta sisään ajettu, sillä kilometrejä autolle on kertynyt alle 12 000. Auto huutokaupataan Silvestone Auctions -yhtiön toimesta 26. elokuuta kello 12.00 Britannian aikaa.

Ostohousut kannattaa kuitenkin laittaa jalkaa, sillä hinta-arvio on hulppeat 400 000 – 500 000 puntaa. Minimissään autosta saa siis pulittaa noin 460 000 euroa.
McRae ajoi Subarun tallissa maailmanmestariksi kaudella 1995. Seuraavalla kahdella kaudella Subaru juhli niin ikään valmistajien sarjassa, mutta kuskien tittelin vei Mitsubishilla ajanut Tommi Mäkinen.
