MM-rallitähti kamppailee kotikisansa puolesta – ”Tartumme viimeiseen oljenkorteen”

Hayden Paddon
Hayden Paddon. Kuva: Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundai-kuljettaja Hayden Paddon aikoo taistella viimeiseen asti sen puolesta, että Uusi-Seelanti saisi paikan ensi kauden rallin MM-kalenteriin.

Uudessa-Seelannissa ajettiin edellisen kerran MM-ralli vuonna 2012. Aiemmin tänä vuonna näytti siltä, että Uuden-Seelannin paluu ensi kaudeksi olisi varmistumassa. Tällä viikolla tilanne kääntyi päälaelleen, kun Autosport uutisoi, että Uuden-Seelannin sijaan Turkki ja Kroatia saattaisivat saada MM-osakilpailun ensi vuodelle.

Uusiseelantilainen Paddon aloitti saman tien sosiaalisessa mediassa kampanjan Uuden-Seelannin rallin puolesta, jotta päättäjät tajuaisivat hänen kotikilpailunsa kuuluvan MM-sarjaan. Ensi kauden kalenteri lyödään tiettävästi lukkoon elokuun loppupuolella.

Paddon myöntää pelkäävänsä sitä, että Uusi-Seelanti ei saata enää koskaan isännöidä MM-rallia.

– Voisin melkein sanoa, että jos tämä ei toteudu tällä kertaa, ihmiset eivät välttämättä laittaisi enää niin paljon aikaa tämän eteen. Siinä tapauksessa emme välttämättä näkisi Uuden-Seelannin rallia jatkossa, Paddon kertoi uusiseelantilaiselle Radio Sportille keskiviikkona.

– Tartumme nyt viimeiseen oljenkorteen. Ennalta arvattavissa on se, että todennäköisesti emme saa rallia takaisin. Emme kuitenkaan luovuta ennen kuin lopullinen kalenteri julkistetaan, mutta meillä on huonot mahdollisuudet tällä hetkellä, uusiseelantilaiskuljettaja lisäsi.

Paddonin mukaan kuljettajat, tallit ja ralleja kiertävät toimittajat arvostavat Uuden-Seelannin rallin korkealle.

– Kaikki kuljettajat, joiden kanssa olen puhunut, haluavat tulla tänne takaisin. Kyse ei ole pelkästään teistä vaan myös kilpailun historiasta. Se on yksi parhaiten järjestetyistä ralleista, ja mikä tärkeintä, se on turvallisin ralli MM-sarjassa. Se täyttää kaikki vaatimukset, Paddon sanoi.

Lue myös nämä