Mestarikuski Ogierilta kehuja suomalaistoivolle

Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: Toni Heinonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Suninen hyppää kolmannen kerran urallaan WRC-autoon torstai-iltana, kun rallin MM-sarjan kauden toinen osakilpailu starttaa Ruotsissa.

Suninen ajoi viime kaudella Puolassa ja Suomessa Ford Fiesta WRC:llä ja latasi heti loistavia erikoiskoeaikoja. Keski-Suomen sorilla Suninen taisteli tosissaan palkintosijasta, mutta päätöspäivän virhe pudotti suomalaislupauksen neljänneksi lopputuloksissa.

Suninen, 24, ajaa tällä kaudella ainakin kahdeksan MM-rallia mestaritiimi M-Sport Fordin Fiesta WRC:llä. Sunisen tallikaveri, viisi edellistä maailmanmestaruutta valloittanut Sebastien Ogier uskoo, että jokelalainen on kova luu Ruotsin lumirallissa.

– Teemu on suomalainen, ja yleensä suomalaiset pärjäävät hyvin lumella. Viime vuonna hän oli heti hyvässä vauhdissa hypätessään WRC-autoon, etenkin Suomen MM-rallissa. Voi siis odottaa, että hän on myös täällä nopea, Ogier suitsutti Sunista Rallit.fille ennen rallin starttia.

– Teemulla on hyvä lähtöpaikka perjantaina, joten on mielenkiintoista nähdä, miten kovaa hän menee täällä. Tilanne ei ole kuitenkaan helppo, kun hänellä ei ole niin paljon kokemusta WRC-autosta. Mutta Teemulla on ehdottomasti potentiaalia, Ogier lisäsi.

Ogier itse avasi MM-kauden 2018 voitolla Monte Carlon MM-rallissa tammikuussa. Ranskalaismestarin rasitteena Ruotsissa on se, että hän joutuu ajamaan ensimmäisenä autona erikoiskokeet läpi rallin ensimmäisenä kunnon ajopäivänä.

– Yritän ajaa voitosta tänä viikonloppuna, vaikka minulla on varmasti haasteena vaikeat olosuhteet perjantaina. Menetän todennäköisesti aikaa, kun erikoiskokeet ajetaan toiseen kertaan, sillä joudun ajamaan pätkät kansallisen sarjan autojen jälkeen. Se on haastavaa, mutta jokaisessa rallissa pitää luottaa omiin mahdollisuuksiin, Ogier sanoi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat