Toyotan WRC-talli julkisti ensi vuoden autonsa värityksen aiemmin joulukuussa. Aiemmin auton pääväreinä olivat valkoinen ja punainen, mutta nyt pääosassa on musta.
Lue myös: Vau! Toyotan Rally1-autoon uusi upea väritys
Fanien keskuudessa uudistunut ulkonäkö on saanut paljon kehuja, mutta myös soraääniä on kuulunut. Kalle Rovanperän kartanlukijana toimiva Jonne Halttunen nosti esiin täysin toisenlaisen pointin kuljettajaparin kannalta.
– Se on tietysti kiva, että jotain uutta tulee. Mutta kuljettajien näkökulmasta yksi juttu on se, että musta väri tietää aina aika kuumaa autoa, Halttunen sanoo Rallit.fille.
– Autot ovat muutenkin aika lämpöisiä ja tuo (musta väri) vain lisää sitä. On se silti aika ”fressi” suhteessa siihen, mitä auto on aiemmin ollut.
Toyota GR Yaris Rally1 -auton katosta löytyy sentään hopeaa väriä, jonka tarkoituksena on heijastaa pois auringosta tulevaa lämpösäteilyä. Tästä huolimatta kabiinin lämpötila huitelee varmasti saunalukemissa silloin, kun kisoissa ajetaan kunnon hellesäässä.
Rally1-autojen sisälämpötila nousi tapetille etenkin kaudella 2022. Nykyisissä hybridikilpureissa pakoputkisto kulkee kartanlukijan alta, minkä vuoksi olosuhteet ovat olleet paikoin tukalia ohjaamossa.
– Muistan, kun olin ensimmäistä kertaa auton kyydissä. Se oli jopa vähän pelottavaa, miten kuuma siellä oli, Halttunen toteaa.
– Tilanne ei ole enää niin paha, jotain siihen on osattu tehdä. Nyt siellä on ihan siedettävää. Mutta aina kun tulee tosi kuumia ralleja, niin ei se mukavaa ole, jyväskyläläinen naurahtaa.
Halttunen tekisi sääntöihin muutoksen, joka helpottaisi kuljettajaparien urakkaa huomattavasti.
– Tuntuu olevan tämän lajin tietynlainen piirre, että autoihin ei laiteta mitään ilmastointilaitteita. Itse en sitä ymmärrä nykypäivänä. Jos minulta kysyttäisiin, kaikilla pitäisi olla ilmastointilaite, eikä kukaan voisi säästää tässä asiassa painossa. Onhan kaikkialla muuallakin, kuten Dakar-rallissa, Halttunen huomauttaa.
– Rallimiehet nyt ovat sellaisia, että mennään vanhojen perinteiden parissa.