Lindberg povaa SM2-luokkaan tiukkaa kamppailua Vaakuna-rallissa – ”Järki päässä”

Jussi Lindberg
Jussi Lindberg. Kuva: Hannu Rainamo
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ralli SM -sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Mikkelissä, kun kauden toinen osakilpailu, SM Vaakuna-ralli, polkaistaan käyntiin perjantai-iltana raviradan yleisö-EK:lla.

Sipoon Autokerhon Jussi Lindberg täräytti kauden avauskilpailussa Rovaniemellä komeasti uransa tähän asti parhaan SM-tuloksen, kun hän nousi kartanlukijansa Tuukka Tyyskän kanssa alun vaikeuksien jälkeen SM2-luokan toiseksi.

– Tyytyväinen olen, mutta paremminkin olisi voinut mennä, Lindberg totesi Tunturirallin jälkeen.

Lindbergin auto vaihtui tälle kaudelle päivitettyyn versioon, eikä uusi Mitsubishi sopinut täysin käteen vielä Rovaniemellä. Etelä-Savon ralliteille säädöt on kuitenkin ruuvailtu kohdilleen ja Lindberg starttaa viikonlopun kilpailuun luottavaisin mielin.

– Kauden avauksen jälkeen ollaan huollettu ja säädettyä autoa. Vähän kokeiltiin eri juttuja, ja uskon, että mentiin oikeaan suuntaan. Testiä ehdittiin ajamaan Tahkon maisemissa viime viikonvaihteessa ja siellä auto tuntui toimivalta, Lindberg kertoo tyytyväisenä.

Katso alta Mikkelin SM-rallin ennakko. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

SM2-luokassa kärki on tasainen, eikä palkintokorokesijat irtoa helpolla. Rovaniemellä porvoolainen osoitti kuitenkin vauhdin riittävän taistelemaan aivan luokan korkeimmista SM-pisteistä. Mikkelin reitille Lindberg starttaa nyt kuudetta kertaa.

– Odotan kyllä tiukkaa kisaa monen kuljettajan kesken. Tunturiralliin verrattuna pitää olla alusta asti hereillä.

– Lähdetään metsästämään lisää SM-pisteitä, järki päässä, Lindberg päättää.

Ralli käynnistyy siis perjantaina Mikkelin raviradan yleisö-EK:lla. Metsäerikoiskokeille päästään kuitenkin vasta lauantaina aamupäivällä, kun edessä on kahdeksan vaativaa ja vauhdikasta erikoiskoetta, joille yhteismittaa kertyy reilut 110 EK-kilometriä. 

SM2-luokan pistetilanne 1/6 osakilpailun jälkeen:
1. Anssi Rytkönen   34
2. Jussi Lindberg   25
3. Timo Mäenpää     20
4. Riku Tahko       16
5. Arttu Lähdeniemi 13

Lue myös nämä

  • Uusimmat