Lauri Joona ylsi pisteille MM-rallissa, Sami Pajarilla kova kohtalo

Lauri Joona sijoittui varsin tapahtumarikkaassa rikkaassa Sardinian MM-rallissa WRC2-luokassa kahdeksanneksi.
Lauri Joona
Lauri Joona. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Sardinian osakilpailu oli Joonalle ja kartturi Tuukka Shemeikalle kolmas MM-ralli WRC2-luokassa tällä kaudella. Kaksikko kilpailee tällä kaudella valikoiduissa MM-ralleissa keräten kokemusta tulevaisuutta varten.

Perjantaina rengasrikot ja renkaanvaihto hidastivat Joonan ja Shemeikan vauhtia, ja lauantaina sade toi oman lisämausteen jo muutenkin vaativaan ja pitkään kisapäivään.

– Lauantai oli kyllä yksi haastavimmista päivistä mitä olen ralliurani aikana ajanut. Olosuhteet päivän jälkimmäisellä lenkillä oli todella haastavat. Kun pyyhkijät eivät riitä pyyhkimään vettä lasilta pois, voi sanoa, että sataa reilusti. Ja niin kävi tänään. Lisäksi tiessä olevat urat olivat täynnä vettä ja tie oli tosi liukas, Joona kertoi.

Haasteista huolimatta Joona ajoi koko kisan järkevästi ja turhia riskejä vältellen. Lopputuloksissa Joona sijoittui kahdeksanneksi, ja yleiskilpailussakin sijalle 12. WRC2 Challenger -luokassa Joona oli viides.

– Tyytyväisiä ollaan, että päästiin maaliin, oli sen verran haastava kilpailu. Olisi voinut sattua ihan mitä vaan. Eikä se sijoituskaan ollut huono, parempi kuin edellisessä MM-startissa Portugalissa. Jatketaan tästä hyvällä sykkeellä eteenpäin, Joona mietti.

Sami Pajari puolestaan koki kovan pettymyksen, kun nuori lahtelainen joutui keskeyttämään WRC2-luokan kolmannelta sijalta lauantaiaamuna. Lenkin viimeinen erikoiskoe koitui kohtalokkaaksi, kun auton takapää osui lyhyessä vasemmalle kaartuvassa mutkassa kiviaitaan, jonka johdosta oikea takaripustus petti.

– Meni yksi mutka vähän pitkäksi, auton takapää osui kiviaitaan ja jouduimme nilkuttamaan maaliin. Yritimme siirtymällä korjata vahinkoja, mutta valitettavasti niillä työkaluilla, jotka meillä oli matkassa emme pystyneet saamaan autoa enää kuntoon, Pajari summasi tapahtunutta.

Katso alapuolelta Sardinian MM-rallin WRC2-luokan dramaattinen loppuhuipennus.

WRC2-luokan lopputulokset Sardinian MM-rallissa:

 1. Andreas Mikkelsen Skoda  3.49.34,7
 2. Teemu Suninen     Hyundai  +2.15,6
 3. K. Kajetanowicz   Skoda    +3.12,8
 4. Yohan Rossel      Citroen  +3.20,2
 5. Miko Marczyk      Skoda    +6.00,5
 6. Erik Cais         Skoda    +7.16,1
 7. Gregoire Munster  Ford     +7.50,7
 8. Lauri Joona       Skoda    +8.56,6
 9. Martin Prokop     Skoda    +9.49,2
10. Josh McErlean     Hyundai +11.49,1
...
19. Sami Pajari       Skoda   +41.43,7

Lue myös nämä

  • Uusimmat