Latvala pisti Lappia pataan – ”Tämän parempaa tunnetta ei olekaan”

Juho Hänninen
Toyotalla oli parhaimmillaan kilpailussa kolmoisjohto. Kuva: Toyota Gazoo Racing
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jari-Matti Latvala nappasi kärkipaikan haltuunsa Esapekka Lapilta lauantaiaamun erikoiskokeilla Suomen MM-rallissa.

Latvala tykitti kolme peräkkäistä pohja-aikaa ja karkasi johtoon 7,3 sekunnin erolla Lappiin aamun kolmella ensimmäisellä pätkällä. Ouninpohjassa Latvala päihitti Toyota-tallitoverinsa 2,5 sekunnin erolla.

– Nyt tuli hyvin. Muutamassa paikassa olisin voinut parantaa, mutta puskimme kovaa lopussa. Nyt on fantastinen tunne. Tämän parempaa tunnetta ei olekaan, Latvala hihkui WRC:n ralliradiolle Ouninpohjan maalissa.

Toyotan suomalaiskuljettajilla on nyt kolmoisjohto kilpailussa. Ford-kuljettaja Teemu Suninen menetti kolmossijan Juho Hänniselle ajettuaan shikaanin pitkäksi Ouninpohjassa.

– Minun piti kääntyä ympäri ja menetin noin 20 sekuntia, Suninen sanoi pettyneenä Ouninpohjan jälkeen.

Lauantaina ajetaan vielä viisi erikoiskoetta.

Suomen MM-rallin tilanne EK16:n jälkeen:
 1. Jari-Matti Latvala Toyota  1.40,27,1
 2. Esapekka Lappi     Toyota       +7,3
 3. Juho Hänninen      Toyota      +55,4
 4. Teemu Suninen      Ford        +58,1
 5. Elfyn Evans        Ford      +1.02,7
 6. Craig Breen        Citroen   +1.12,0
 7. Thierry Neuville   Hyundai   +1.32,4
 8. Kris Meeke         Citroen   +1.58,0
 9. Ott Tänak          Ford      +2.13,8
10. Dani Sordo         Hyundai   +3.17,5

Mika Ojatalo, Jyväskylä

Lue myös nämä