Rovanperä kertoi jo heti kauden jälkeen, että hänen lomasuunnitelmiinsa kuuluu vierailu F1-kauden päätöskisassa Abu Dhabissa, mutta ihan pelkkää lomailua sekään reissu ei suomalaiselle ollut.
Rovanperä pääsi nimittäin Abu Dhabissa myös edustustehtäviin. Rovanperä ojensi lauantaina Red Bullin Max Verstappenille F1-kauden parhaalle aika-ajajalle annettavan palkinnon. Verstappen ajoi F1-kauden aikana peräti 12 paalupaikkaa. Mestareiden kohtaaminen oli hyväntuulinen ja lämmin.
Eika mikään ihme. Rovanperällä ja Verstappenilla on paljon yhteistä. Molemmat ovat tällä hetkellä omien lajiensa ylivoimaisia ykkösiä. Rovanperä on voittanut kaksi peräkkäistä rallin maailmanmestaruutta ja hollantilainen Verstappen varmisti tällä kaudella jo kolmannen perättäisen maailmanmestaruutensa.
Mutta muutakin yhteistä kaksikolla on. Red Bull on Rovanperän henkilökohtainen sponsori ja Verstappenille energiajuomajätti on tarjonnut vielä enemmän: kokonaisen ylivoimaisen tiimin ja täysin ylivoimaisen auton.
Myös Verstappenille ojennetussa palkinnossa oli symboliikkaa. Verstappen vastaanotti suomalaiselta valtavan Pirellin renkaan. Pirelli toimittaa molemmille mestareille renkaat myös ihan kilpailukäyttöön.
Olikin luontevaa, että myös Pirelli huomioi kaksikon kohtaamisen sosiaalisessa mediassa. Videon Rovanperän ja Verstappenin kohtaamisesta voit katsoa alla olevasta upotuksesta tai täältä.
Myös Toyota huomioi kaksikon kohtaamisen. Toyota hehkutti kaksikkoa vuoden nopeimmaksi ja osui arviossaan naulan kantaan.
Rovanperä oli F1-kisan jälkeen myös Viaplayn haastattelussa. Rovanperältä kyseltiin kieli poskessa, että voisiko hän ajaa joskus vielä tosimielellä F1-autoa.
– Tosimielestä en tiedä. Mä olen varmaan jo liian vanha sellaiseen. Voiko olla jo liian vanha?, Rovanperä nauroi ja sai vastauksen formula ykkösten kaksinkertaiselta maailmanmestarilta Mika Häkkiseltä.
– Älä..älä..mä olen vanha, Häkkinen naurahti.
Rovanperä aloitti lomansa jo aiemmin ja sunnuntaina myös Verstappen pääsi lomailemaan, kun F1-kausi päättyi. Verstappen voitti kauden viimeisen osakilpailun ja kruunasi maagisen kautensa. Hollantilainen johti F1-kisoja kauden mittaan yli 1000 kierroksen ajan.
Rovanperä latailee puolestaan akkujaan nyt hieman pidempään. Suomalainen kertoi aiemmin, että hän ajaa ensi kaudella vain puolikkaan MM-sarjan. Rallin MM-sarja alkaa tammikuussa Monte Carlosta. Rovanperä aloittanee kautensa vasta Ruotsin MM-rallista helmikuussa.