Juho Koski-Lammi ja kartanlukija Arto Ala-Kokkila ajoivat ensimmäiseen luokkavoittoonsa lauantaina ajetussa rallin Suomen juniorimestaruussarjan toisessa osakilpailussa Oulussa.
Edellisen osakilpailun osat vaihtuivat, kun Jaakko Tulla jäi nyt Oulun Pohjola-rallissa toiseksi 17,8 sekunnin erolla. Yleiskilpailussa Koski-Lammi oli toinen, sillä Ari-Pekka Koivisto nelivetoisella Subarullaan nousi viimeisellä erikoiskokeella hänen edelleen.
Päivän nopeimpana kaksivetoparina Koski-Lammi ja Ala-Kokkila ajoivat luokkapohjat viidestä erikoiskokeesta neljälle.
– Päivä sujui ongelmitta ja ylimääräisiä tilanteitakaan meillä ei ollut. Arton kanssa yhteistyö on alkanut sujumaan hienosti, Koski-Lammi sanoo voitokkaasta päivästään.
Kartanlukija Ala-Kokkila antoi kehut kuljettajalle.
– Hieno päivä kaiken kaikkiaan ja ralli meni kyllä nappiin. Toki kahdella viimeisellä erikoiskokeella lumipöly haittasi hieman näkyvyyttä. Pientä riskiäkin koitimme jo ottaa, mutta tietenkin järjen kanssa. Juho osaa kyllä ajaa todella fiksua ajoa. Näistä asetelmista on hyvä lähteä valmistautumaan kesäkauteen, Ala-Kokkila pohtii.
Talvikauden jälkeen Juho Koski-Lammi on RSJM-sarjan jaetulla johtopaikalla tasapistein Jaakko Tullan kanssa.