Isoja moottoriurheilutapahtumia on peruttu viime viikkoina koronaviruksen takia. Meksikon MM-ralli ajetaan kuitenkin suunnitellusti ensi viikon torstaista lähtien.
Tallien kalustot ovat matkalla Meksikoon, ja tiimien henkilökunta lentää loppuviikosta kauden kolmatta rallia isännöivään Leonin kaupunkiin.
Kansainvälinen autoliitto FIA seuraa tarkasti koronavirustilanteen kehittymistä. Meksiko ei kuulu suuren riskin alueisiin, sillä maassa on todettu toistaiseksi viisi tartuntaa.
Tallit ovat tiiviisti yhteydessä FIA:n ja rallijärjestäjien kanssa minimoidakseen riskit kisareissulla, mutta suunnitelmiin ei ole tehty suurempia muutoksia.
– Tässä vaiheessa me kaikki valmistaudumme Meksikon MM-rallia varten. Lentorahti lähtee tiistaina ja tiimiväki lähtee matkaan viikonloppuna. Maailmantalous ja tämä tilanne ovat nyt koetuksella, mutta niin kauan kuin tämä on turvallista, meidän pitäisi jatkaa suunnitelmiemme mukaan. Toivottavasti näemme hienon kilpailun ensi viikolla, M-Sport Fordin tallipäällikkö Richard Millener kertoi DirtFishille.
Guanajuaton osavaltion viranomaiset ovat vakuuttaneet, että yhtäkään osavaltiossa järjestettävää tapahtumaa ei peruta tässä vaiheessa. Osavaltion kuvernööri Diego Sinhue Rodriguez Vallejo korosti tiedotteessa, ettei osavaltiossa ole todettu yhtäkään virustapausta.
Meksikon jälkeen rallin MM-sarja jatkuu huhtikuussa Argentiinassa, missä ei ole toistaiseksi raportoitu yhtäkään koronavirustapausta. Kesäkuussa Italian pitäisi puolestaan isännöidä MM-osakilpailua Sardinian saarella. Italiassa on todettu yli 2 000 koronavirustartuntaa.
Meksikon MM-ralli ajetaan 12.-15. maaliskuuta Leonin kaupungin ympäristössä. Rallit.fi raportoi kilpailun tapahtumista kisapaikkakunnalta.