Liki 180 MM-rallia urallaan läpi käynyt Jarmo Lehtinen muistetaan parhaiten Mikko Hirvosen kartanlukijana.
Yhteistyö nuoren Hirvosen ja kymmenen vuotta kokeneemman Lehtisen välillä käynnistyi jo vuonna 2002 ja päättyi vasta kauden 2014 jälkeen, kun Hirvonen päätti ripustaa ajohanskat naulaan.
Lehtisen suunnittelema sapattivuosi MM-sarjasta kartanlukijan tehtävistä venähti neljän vuoden mittaiseksi, kunnes mies palasi lukemaan nuotteja vuonna 2018 Hiroki Araille ja viime kaudella Teemu Suniselle.
Nuoressa Sunisessa ja Hirvosessa Lehtinen näkee paljon yhteistä.
– Molemmat ovat kunnianhimoisia kavereita ja näen Teemussa paljon Mikkoa nuorena. Heissä on paljon samaa kuten analyyttisuutta ja päättäväisyyttä, Lehtinen sanoo Rallit.fille.
Hirvonen tunnettiin järkevänä kuljettajana, joka toi kaluston hyvin usein ehjänä maaliin. Sunisella riittää niin ikään älyä välttää tyhmimmät virheet.
– Ei ole siitä kiinni, etteikö Teemulla olisi päätä ja munaa ajaa täysillä. Teemu kuitenkin osaa ottaa vauhtia pois ja muistaa käyttää järkeä, jos tarve vaatii. Hän ei vedä joka kerta uhrimielellä aukkoon sisään. Se on yhteistä hänessä ja Mikossa, Lehtinen miettii.
– Haluan kuitenkin alleviivata, että tarkoittaisin, etteikö Teemu uskaltaisi ajaa kovaa. Viime kisassa Meksikossa nähtiin, että kolmen nipussa pyörittiin kolme päivää. Se ei onnistu, jos ihan varovaisesti ja hiljaa ajelee.
Katso alta kooste viime MM-kauden ulosajoista. Juttu jatkuu videon jälkeen.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,334488″ ap mute ]
Lehtisen ja Sunisen yhteistyö käynnistyi loistavasti viime kesäkuussa Sardiniassa, kun kaksikko ajoi rallissa toiseksi. Maaliskuussa Meksikossa tuli toinen podium. Suninen vaihtoi kauden 2018 jälkeen Mikko Markkulan Marko Salmiseen ja viime kesänä siis Lehtiseen. Takana on nyt yhdeksän yhteistä MM-rallia ja yhteistyö vaikuttaa sujuvan.
– Yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin molempien mielestä. Mitä olen Teemun puheista ymmärtänyt, niin hän on ollut tyytyväinen, eikä ainakaan pois ole laittamassa, Lehtinen summaa.
– Vielä Teemu tarvitsee kokemusta ja kilsoja alle, niin suorittamisesta tulee tasaisempaa. Kaikki eväät ovat ehdottomasti olemassa.
Hirvosen kanssa Lehtinen voitti lukuisia MM-mitaleita, mutta mestaruus jäi uupumaan. Nähtäväksi jää, onnistuuko Lehtinen valloittamaan himoitun maailmanmestaruuden nuoren Sunisen kanssa tulevilla kausilla.
Rallit.fin uuden juttusarjan Rallin tuntemattoman sankarit toinen pääosan esittäjä on siis Jarmo Lehtinen. Julkaisemme Lehtisen urasta laajan artikkelin ensi viikolla. Juttusarjan avausosan tähti oli Miikka Anttila.