Keski-Suomen legendaarisissa rallimaisemissa kilpailu elokuussa – ”Rallin osalta tiet eivät hiljene”

Keski-Suomen soratiet
Keski-Suomen soratiet ovat tulleet tunnetuksi nypyistään. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kotimaan rallikilpailut ovat olleet talvesta saakka tauolla koronaviruksen vuoksi, ja elokuun alkuun suunniteltu Suomen MM-rallikin on jo peruttu. Keski-Suomen sorateille on kuitenkin luvassa pärinää elokuussa.

Autourheilukerho Jämsän Äijät järjestää 8. elokuuta kolmen erikoiskokeen pienoisrallin. Samana päivänä oli tarkoitus ajaa MM-rallia samalla seudulla.

– Rallin kaikki tiet ovat valtionteitä, joilla on aiemmin ajettu Suurajoissa. Osa teistä olisi jopa ajettu Neste-rallissa tänä vuonna, kilpailunjohtaja Jussi Pummila taustoittaa Rallit.fille.

Jämsän Äijät järjestää 27. kesäkuuta seurakilpailun, johon tuli odotettua enemmän ilmoittautumisia. Siitä lähti idea kunnon rallin järjestämiselle elokuussa.

– Meillä olisi ollut myös 8. elokuuta seurakilpailu, johon tie oli luvitettu aikaisemmin. Henrik Frank AKK:sta (rallin lajipäällikkö) heitti idean, että tehkää oikea ralli. Heillä oli halu, että porukka pääsisi ajamaan, Pummila kertaa.

Myös Jämsän Äijillä oli halua pistää kisa pystyyn pikatahdissa. Viime viikon torstaina ja perjantaina seuran johto tuumiskeli asiaa, ja lauantaina Pummila kävi tekemässä reitin rallia varten. Sunnuntaina seuran hallitus päätti, että ralli järjestetään elokuussa.

Koronavirus heittää omat haasteensa yleisötapahtumille. Hallitus lievensi torstaina rajoituksia koskien ulkona järjestettäviä tapahtumia, mikä oli helpotus myös rallijärjestäjille. Heinäkuusta lähtien yli 500 hengen ulkotapahtumat sallitaan, mikäli katsomolohkoja pystytään eristämään toisistaan. Rallissa yleisö levittäytyy laajalle alalle, ja turvaväleistä on helppo pitää huolta.

Jämsän ralli toteutetaan muutenkin erityisjärjestelyin poikkeustilanteen vuoksi.

– Meillä on tarkoituksena tehdä vanhan mallin ralli, eli autot huolletaan tien varressa. Silloin meidän ei tarvitse miettiä, että varikkoalueella on 250 ihmistä. Se on yksi lääke tähän tilanteeseen, kilpailunjohtaja Pummila sanoo.

Lisäksi rallissa on käytössä ainoastaan virtuaalinen ilmoitustaulu, jolta kilpailijat lukevat kaikki dokumentit sähköisesti. Ainoa fyysinen kontakti kilpailijoiden ja järjestäjien välillä tulee kilpailun alussa tehtävässä auton turvallisuustarkastuksessa, joiden yhteydessä autojen kylkeen liimataan kilpailunumerot.

Rallin SM-sarja on ollut tauolla helmikuun lopussa ajetusta Joensuun Itärallista lähtien, ja seuraava SM-osakilpailu on ohjelmassa vasta syyskuun alussa. Rallipiireissä onkin spekuloitu sillä, että Jämsän rallissa saatetaan nähdä koviakin kansallisen tason kuskeja.

– Me emme estä sitä, jos joku haluaa tulla sinne ajamaan vähän isommalla nelivetoautolla, Pummila naurahtaa.

Pummilalla on vahva luotto siihen, että kilpailu toteutuu koronasta huolimatta.

– Meillä on tahtotila, että Keski-Suomen tiet eivät hiljene. Toki MM-rallin osalta näin kävi, mutta rallin osalta ne eivät hiljene.

Lue myös nämä