Kehno vauhti asvaltilla kismitti Sebastien Loebia – ”En ole oikein tottunut neljänsiin sijoihin”

Sebastien Loeb
Sebastien Loeb. Kuva: Aki Hietavala
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundain rallitallissa tällä kaudella kuusi osakilpailua ajava Sebastien Loeb oli sunnuntaina päättyneessä Monte Carlon osakilpailussa neljäs. Sijoitus oli vähintäänkin kohtuullinen konkarille, mutta Monten seitsenkertaista valtiasta jäi kaivelemaan palkintosijan menetys.

Toyotan Ott Tänak nousi kisan päätöspäivänä Loebin edelle kolmanneksi. Toisen Toyota-kuskin Jari-Matti Latvalan ranskalainen onnistui pitämään takanaan 1,7 sekunnin turvin.

– Fiilis oli ihan ok ja ajaminen tuntui hyvältä. Pätkäajat eivät kuitenkaan olleet hyviä. Minun pitää opiskella lisää autoa. Olemme kuitenkin maalissa ja tulos on tyydyttävä. Puskin pätkillä, mutta en ollut kovin nopea, Loeb ihmetteli.

– Varsinaisesti en osannut odottaa mitään. En vain ole oikein tottunut neljänsiin sijoihin täällä. Kuten sanoin meillä riittää vielä töitä, jotta ymmärrämme autoa paremmin. Saimme kuitenkin tärkeitä pisteitä valmistajien MM-sarjaan ja siksihän minut on tänne palkattu.

Loeb on tunnetusti piinkova ratinkääntäjä varsinkin asvaltilla. Monten helpoin ja tutuin ajopäivä sunnuntaina meni kuitenkin Loebilta pahasti alakanttiin.

– Tulos ei kokonaisuutena ole hassumpi. Sunnuntain vauhti kuivalla asvaltilla ei ollut minun tasoa. Pitää selvittää, miksi näin on, ensimmäisen kisansa Hyundain WRC-autolla ajanut Loeb mietiskeli.

– Tiesimme, että Tänak ja Toyota ovat vahvoja. Se nähtiin jo viime kaudella. Myös Krisin (Meeke) aika Power Stagella osoitti, että heillä on vahva paketti. Enemmän on kyse siitä, että jäin paljon Thierryn (Neuville) ajoista, vaikka meillä on samanlainen auto. Sen haluan ymmärtää.

Loeb ajoi Citroenilla yhdeksän mestaruutta. Nyt alla on kuitenkin korealaisvalmistajan kilpuri.

– Ehkä tätä autoa pitää ajaa vähän eri tavalla kuin mihin olen tottunut. Se ainakin nähtiin, että jos ajan kuin Citroenilla, niin ajat eivät ole tarpeeksi hyviä.

Lue myös nämä