Kalle Rovanperä yllättyi positiivisesti – ”Hävisin vähemmän kuin mitä odotin”

Toyotan Kalle Rovanperä jäi puoli minuuttia kärjelle Meksikon MM-rallin perjantaiaamun lenkillä.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rovanperä starttasi toisena autona reitille, mikä tiesi rutkasti tien auraamista irtosorasta. Tilanne hankaloitui entisestään, kun Ford-kuski Ott Tänak koki teknisen vian heti aamun ensimmäisellä erikoiskokeella. Virolaiskuskin turbo ei toiminut, joten Tänak yritti vain selviytyä huoltoon saakka.

– Aika paljon on ollut tilanteita heti ensimmäisillä pätkillä. Vähän se meni hankalaksi, kun Ott lähti edestä pois, eikä voinut ajaa täyttä vauhtia. Olimme taas tavallaan ensimmäisenä autona tiellä pari viimeistä pätkää. Aika paljon oli putsaamista, Rovanperä sanoi Rallit.fille.

Suomalaiskuskin kannalta Tänakin murheet olivat myös siinä mielessä takaisku, että avauspätkällä Rovanperä pystyi hyvin vastaamaan toiselta lähtöpaikalta muiden vauhtiin.

– Ensimmäisellä ja toisella pätkällä hävisin jopa vähemmän kuin mitä alun perin ajattelin. Ajat olivat ihan hyviä. Viimeisellä pätkällä tuli vähän takapäähän osumaa ja hybridi lähti pois päältä. Toivottavasti saadaan fiksattua se huollossa, Rovanperä kertoi.

Hurjimman tilanteen Rovanperä koki aamun toisella pätkällä, jonne oli rakennettu nuotituksen jälkeen hidastetöyssy hiekasta. Rytky oli raju, mutta sekä Rovanperä että kartanlukija Jonne Halttunen selvisivät ilman pahempia vammoja.

– Keskelle suoraa oli tehty hidastetöyssy. Paikalliset tekevät niitä täällä paljon hiekasta, mutta tuo oli ilmestynyt nuotin jälkeen. Se oli aika iso ja kun siihen tultiin 190 km/h vauhdilla, niin kyllähän se yllätti. Töyssyä ei myöskään nähnyt, kun se oli varjossa, Rovanperä kuvaili.

Iltapäivällä kuljettajia odottaa samat kolme erikoiskoetta toistamiseen sekä kaksi lyhyttä yleisöerikoiskoetta Léonin kaupunkialueella.

– Saa nähdä, millaiset olosuhteet ovat, mutta toivottavasti vähän paremmat. Toinen kierros voi olla ihan yhtä vaikea, kun pikku autot sekoittavat linjan. Katsotaan, mihin pystytään, Rovanperä mietti.

Katso alapuolelta Rovanperän haastattelun Meksikon MM-rallin perjantain päivähuollosta.

Lue myös nämä