Kalle Rovanperä selvitti ulosajoaan – ”Ajettiin Teemun perään”

Kalle Rovanperän Skoda Fabia R5:n etupää koki vaurioita törmäyksessä Teemu Sunisen kanssa. Kuva: Toni Heinonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallilupaus Kalle Rovanperän kilpailu Monte Carlon MM-rallissa alkoi mollivoittoisesti, kun suomalaisnuorukainen ajoi tieltä ulos jo ensimmäisen erikoiskokeen alussa torstai-iltana.

Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen saivat kursittua auton kasaan ja pääsivät lopulta jatkamaan matkaa. Eroa yleiskilpailun kärkeen tuli kuitenkin kahdella pätkällä liki viisitoista minuuttia ja WRC2 Pro –luokan kärki karkasi niin ikään yli kymmenen minuutin päähän.

Yksityistallin Skoda Fabia R5:lla Monte Carlon rallissa ajava Rovanperä liukasteli tieltä ulos reilun kolmen kilometrin kohdalla avauserikoiskokeella. Musta jää asvaltissa oli samaisessa paikassa yllättänyt myös Fordin WRC-kuski Teemu Sunisen.

– Siinä oli oikealle kääntyvä kovavauhtinen mutka, josta jarrun jälkeen lähti vasempaan. Tultiin liian kovaa. Meillä ei ollut jäätä siinä kohtaa nuotissa, Rovanperä selvitti.

– Sitten liukasteltiin jäällä, ja Teemu oli mennyt samassa kohdassa pihalle. Ajettiin vielä Teemun perään. Päästiin kuitenkin jatkamaan. Vähän otettiin tukea Teemun autosta.

Rovanperä kuitenkin suhtautui takaiskuun tuttuun tyyliinsä tyynenrauhallisesti.

– Huomenna päästään jatkamaan. Ei autossa sinänsä ollut mitään vakavaa, mutta osia joudutaan vaihtamaan aika paljon, Rovanperä jutteli.

– Minkä tälle mahtaa. Vähän se oli tyhmä virhe. Ei siinä ollut mitään tehtävissä. Sen verran kovaa kyytiä tultiin. Jo oikealle kääntyvässä mutkassa meni vasemman etupyörän vanne. Sen jälkeen ajettiin vasta Teemun perään.

Rovanperä ja Halttunen vaihtoivat ulosajon jälkeen kaksi rikkoutunutta rengasta, laittoivat konepellin nippusiteillä kiinni ja joutuivat ajamaan pätkän maaliin ilman valoja.

– Teemulla oli etupää mennyt ruttuun ulosajossa. Me pistettiin vielä takapääkin häneltä huonoon kuntoon. Siinä ei ollut mitään varoitusta Teemun ulosajokohdassa, Halttunen ihmetteli.

Lue myös nämä

  • Uusimmat