Vaikka Toyota-kuski on mestaruustaistelussa erinomaisissa asemissa vain pisteen päässä kärjestä, ovat huipputulokset vältelleet suomalaiskuljettajaa. Kauden avauksessa Monte Carlossa Rovanperä ajoi toiseksi. Sen jälkeen tilille on tullut kolme neljättä sijaa.
Rovanperä myöntää itsekin, että on toivonut parempaa, vaikka syytä paniikkiin ei missään nimessä olekaan.
– Pääpointti on, että olemme edelleen hyvin taistelussa mukana. Ainoa suunta on ylöspäin ja toivottavasti pääsemme siinne, koska emme ole olleet parhaimmillamme, Rovanperä sanoo Dirtfishin sivuilla.
– Yritämme jatkossa saada kunnon vauhdin ja tuloksia aikaiseksi. Tilanne sarjassa on kuitenkin tosi mielenkiintoinen. En tiedä, onko koskaan kolme saman valmistajan autoa olleet pisteen sisässä.
Rovanperän vahvuus tänä vuonna on ollut kypsät ajosuoritukset. Eri syistä johtuen voittotaistelut ovat livenneet, mutta puolustava mestari on pitänyt päänsä kylmänä.
– Olen aina yrittänyt ajaa järkevästi. Nyt olemme varsinkin ajatelleet kokonaisuutta. Olemme hyvin kamppailussa mukana, vaikka meillä on ollut hankalia kisoja. Jos olisin puskenut liikaa, voisin olla pisteissä paljon perässä, Rovanperä miettii.
– Olemme ajaneet tasaisesti, vaikka on ollut tienaurasta ja muuta. Tavoitteena on aina saada maksimimäärä pisteitä, mitä saatavissa on.
Edellisen voittonsa Rovanperä on ajanut Uudessa-Seelannissa seitsemän kuukautta sitten, kun uran ensimmäinen MM-tittelin varmistui.
– En ole huolissani sen suhteen. Kyllä se voitto vielä tulee, toivottavasti. Olen vain pettynyt itseeni. En välitä, mitä muut sanovat. Haluan voittaa itseni vuoksi.
Seuraava voittomahdollisuus Rovanperällä on tällä viikolla, kun MM-sarja jatkuu Portugalissa.
Katso alapuolelta, mitä Portugalin rallissa on luvassa.