Rautio Motorsport -tiimiä edustavat Korhonen ja kartanlukija Anssi Viinikka testasivat kalustoaan kauden avaavaa Riihimäki-rallia varten, kun paikalle ilmestyi hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperä. Korhonen ja Rovanperä ovat hyviä kavereita keskenään.
Rovanperä oli hiljattain viettämässä lomaa Aasiassa.
– Kauden ensimmäinen testisessio ja tämä kaveri tuli Thaimaasta potkimaan renkaita, Korhonen veisteli Instagram-tarinassaan.
Korhonen kilpailee Riihimäellä Printsport-tallilta vuokratulla Skoda Fabia RS Rally2 -autolla, jolla hän ajoi keskiviikkona ensimmäiset metrinsä. Viime vuonna rallin MM-sarjan WRC3-luokan mestaruuden voittanut Korhonen on yksi SM1-luokan suurimmista suosikeista.
– Kun viime kaudella päästiin pohja-aikavauhtiin, ei siitä ole tarkoitus tinkiä. Meillä on suunnitelmissa ajaa testiä parillakin eri tiellä nyt kilpailuviikolla ja hyvän pohjatyön kautta koetetaan saada kaudelle paras mahdollinen alku, Korhonen kertoi tiedotteessaan.
Riihimäen SM-ralli on ohjelmassa jo lauantaina. Kilpailussa ajetaan kaikkiaan yhdeksän erikoiskoetta, joille kertyy yhteismittaa reilut sata kilometriä.
– Pari vuotta sitten ajoimme siellä. Oli muistaakseni aivan hirveä lumimyräkkä, mutta reitti oli hieno. Toivotaan, että tänä vuonna ei sataisi, kun startataan ensimmäisenä reitille. Ei kuitenkaan mietitä sitä liikaa vaan otetaan kokemuksen kannalta ja pyritään lähtemään ensimmäisenä myös tulevaisuudessa, Korhonen suunnitteli.