Jari-Matti Latvalan kymmenen vuoden putki oli katketa – ”En halunnut olla nolla”

Miikka Anttila ja Jari-Matti Latvala
Miikka Anttila ja Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Lähellä oli, ettei rallikaudella 2018 olisi kuultu kertaakaan Maamme-laulua osakilpailun päätteeksi.

Toyotan Jari-Matti Latvala varmisti kauden päätöksessä Australiassa, että tälle vuodelle saatiin yhdet suomalaiset voitonjuhlat. Merkkimestaruus oli käytännössä jo varma, kun Hyundain Thierry Neuville oli keskeyttänyt pari erikoiskoetta aiemmin. Kun vielä  tallikaveri Ott Tänak ajoi ulos viimeistä edellisellä pätkällä, oli Latvalalla tie auki voittajaksi, eikä tallimääräystä tarvinnut pelätä.

Tuurilainen myönsi, että ennen kisaa päättänyttä Power Stage -erikoiskoetta perhosia oli vatsassa. Juuri samaisella pätkällä Latvala keskeytti ajovirheen takia viime vuonna. Tällä kertaa Latvala ei halunnut jäädä ilman ykköspalkintoa.

– Tiesin aloittaessani pätkän, että voin olla maalissa joko sankari tai nolla. En halunnut olla nolla. Viime vuonna rikoin erikoiskokeella jousituksen. Se ei vaikuttanut mestaruuteen, mutta tänä vuonna panoksena oli tiimimestaruus, Latvala kertoi.

– Tiedostin, että tänä vuonna meillä ei ole varaa tehdä virhettä. En halunnut surullista joulua, halusin iloisen.

Latvalan voiton ja Esapekka Lapin neljännen sijan myötä Toyota valloitti merkkimestaruuden.

Suomalaisen vuosi oli osittain tuskainen, sillä kauden alkupuoliskolla Latvala keskeytti viisi kertaa. Merkkimestaruuden myötä kausi päättyi kuitenkin iloisiin tunnelmiin.

– Täytyy myöntää, että olin jo luovuttanut. Ajattelin, että tästä tulee ensimmäinen vuosi, kun en voita WRC-kisaa. Rallin alussa toimittajat muistuttivat minulle, että olin aina voittanut ainakin yhden kisan vuoden 2008 ensimmäisen ykköstilan jälkeen, Latvala sanoi.

– Meillä oli hyvä kauden toinen puolisko ja olen todella onnellinen voitosta. Kun tekee kovasti töitä, eikä tuloksia tule, se vetää mielen matalaksi ja motivaatio on kadoksissa. Tämä oli tärkeä voitto, mutta vielä tärkeämpää on merkkimestaruus.

Voitollaan Latvala nousi MM-sarjan loppupisteissä neljänneksi ohi tallikaveri Lapin.

Lue myös nämä