Jari-Matti Latvala haki vauhtia pelloltakin – ”Olen yrittänyt liian rajusti”

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toni Heinonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jari-Matti Latvala oli tyytyväinen suoritukseensa Saksan MM-rallin perjantain erikoiskokeilla, vaikka Toyota-kuljettaja teki muutaman pienen virheen.

Latvala starttaa viidenneltä sijalta lauantain pikataipaleille. Tallikaveri Ott Tänak ja Hyundain Thierry Neuville karkasivat muilta, mutta Latvala on mukana kamppailemassa kisan kolmossijasta.

– Tavoitteena oli olla viiden joukossa, ja nyt olemme siellä. Aamupäivällä otin liian varovaisesti, mutta iltapäivällä ajaminen sujui paremmin. Tosin viimeisellä erikoiskokeella yritimme liikaakin – teimme kaksi virhettä ja haimme kahdesti vauhti pellolta, Latvala sanoi perjantain iltahuollossa.

Latvala on 5,7 sekunnin päässä kolmantena ajavasta Citroenin Sebastien Ogierista. Edellä on myös tallikaveri Kris Meeke 2,2 sekunnin turvin.

Katso alta kooste perjantai-iltapäivän tapahtumista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,277496″ ap mute ]

 

– Kokonaisuuteen voi olla tyytyväinen, sillä olemme lähellä kolmossijaa. Asvaltilla ajaminen on mennyt eteenpäin, olemme olleet paremmassa vauhdissa kuin Korsikan rallissa. Mutta vielä pitää ottaa askelia eteenpäin. Auto on suorituskykyinen, mutta olen yrittänyt liian rajusti jarrutuksissa, Latvala analysoi.

Lauantaina kuljettajilla on edessä hikinen urakka. Päivän aikana ajetaan kahdeksan erikoiskoetta, joilla on yhteismittaa 158 kilometriä. Aamupäivällä ajetaan nopeilla asvalttiteillä maaseudulla, ja iltapäiväksi siirrytään Baumholderin sotilasalueelle Panzerplatten erikoiskokeille.

– Olen aina pitänyt maaseutupätkistä. Panzerplattella ajetaan nyt eri suuntaan kuin normaalisti. Siitä tulee varmasti mielenkiintoista. Toivottavasti auto toimii siellä, sillä ne ovat äärimmäisen tärkeitä pätkiä, Latvala sanoi.

Lauantain ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy kello 9.12 Suomen aikaa.

Lue myös nämä