Suninen ja Lindholm jättivät päivän kesken aamupäivän lenkin viimeisellä erikoiskokeella. Suninen oli WRC2-luokassa neljäntenä ja Lindholm sijalla 13 ennen ongelmiaan.
Sunisen Hyundai Rally2-auto hyytyi Tulan pätkän toisella ajokerralla.
– Valitettavasti pelimme päättyi ainakin tältä päivältä. Meidän piti pysähtyä kahdeksannelle erikoiskokeelle auton teknisten ongelmien vuoksi, Suninen viestitti sosiaalisessa mediassa.
Lindholmin autosta puolestaan hajosi jäähdytin, kun Hyundain etupuskuri raapaisi maata, ja lopulta puskurista irronnut pala teki jäähdyttimeen reiän.
Lindholm ja kartanlukija Reeta Hämäläinen pystyivät paikkamaan jäähdyttimen, mutta matka jäi kuitenkin kesken.
– Tästä kukkulalta näkyy järvi, mutta sinne on varmasti viiden kilometrin matka. Tukimme jäähdyttäjän, mutta meillä ei ollut jäähdyttäjään tarpeeksi vettä saatavilla. Katsoin incarin tilanteesta moneen kertaan ja olen hämmästynyt, että näin pääsi käymään. Huonoa tuuria, Lindholm summasi tiedotteessaan.
WRC2-luokkaa johtaa Toyotalla kilpaileva suomalaiskuljettaja Sami Pajari ennen espanjalaista Jan Solansia. Pajarilla on kisassa vajaan minuutin kaula lähimpään uhkaajaansa, kun lauantaista on neljä erikoiskoetta ajamatta.