Heikki Kovalaisen kova rallivire jatkuu – karkasi heti muilta

Heikki Kovalainen sai loistavan startin Japanin rallisarjan toiseen osakilpailuun, joka käynnistyi lauantaina.
Heikki Kovalainen
Heikki Kovalainen. Kuva: Rally Team Aicello
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kovalainen lähti sarjan kärkikuljettajana asvaltilla ajettavaan Tour de Kyushu -ralliin, sillä suomalaiskuski oli voittanut kauden avanneen Shinshiro-rallin kaksi viikkoa sitten.

Kovalaisen kova rallivire sai jatkoa, sillä hän karkasi heti kilpailijoiltaan. Lauantain ohjelmassa oli neljä erikoiskoetta, ja entinen F1-kuljettaja ajoi neljä perättäistä pohja-aikaa.

Aicello-tallin Skoda Fabia R5 -autolla kilpailevalla Kovalaisella on rallissa 20,6 sekunnin Fumio Nutaharaan. Japanin rallisarjan hallitseva mestari Norihiko Katsuta on jäänyt Kovalaisesta yli puoli minuuttia.

– Tämä oli ihan hyvä päivä. Meillä ei ollut isompia ongelmia. Ajoimme melko varmasti kaikki erikoiskokeet, Kovalainen kertoi.

Kovalainen ajaa ensimmäistä kauttaan Skoda Fabialla, jonka kanssa hän on päässyt hyvin sinuiksi. Kovalaisen vauhti on ollut jopa ylivertaisella tasolla Japanin rallisarjassa: tällä kaudella on ajettu yhteensä yhdeksän erikoiskoetta ja Kovalainen on ollut niistä jokaisella nopein.

Tour de Kyushu -ralli ajetaan päätökseen sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta. Pätkien yhteispituus on vain 33,58 kilometriä, joten Kovalaisella on varaa ottaa hieman varmistellenkin.

– Auto tuntuu hyvältä ja nuotit toimivat, joten tilanne on hyvä. Odotan innolla huomista, jolloin edessä on jälleen mukavia pätkiä. Yritän jatkaa samaan malliin huomenna ja vältellä virheitä. Toivottavasti pääsemme maaliin saakka, Kovalainen sanoi.

Kilpailun voittaja on selvillä varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.

Lue myös nämä