FIA:n rallipomo puolustautui Tommi Mäkisen ja Sebastien Ogierin kritiikiltä

Yves Matton
Yves Matton. Kuva: Citroen Racing
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan tallipomo Tommi Mäkinen sekä MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier ovat kritisoineet Kansainvälistä autoliittoa (FIA) sekä WRC-promoottoria jahkailusta.

WRC-karkelot jatkuivat vihdoin viime viikonloppuna Virossa, mutta Mäkisen ja Ogierin mukaan MM-ralleja olisi voitu ajaa jo paljon aiemmin.

– Toivotaan että saadaan ajettua nämä kisat, mitä nyt on kalenterissa. Aika pitkään odoteltiin sitä toista aaltoa. Minusta olisi voitu aloittaa ajamaan paljon aiemmin, niin ei olisi tarvinnut odotella sitä toista aaltoa. Olisi kerennyt ajella vähän paremmassakin tilanteessa, Mäkinen kertoi aiemmin Rallit.fille.

Lue myös: Tommi Mäkiseltä paljastus: MM-sarja olisi voinut jatkua aiemmin, mutta kilpailijatiimi halusi keskittyi muihin kisoihin

Pitkien neuvotteluiden jälkeen juuri viime viikonlopun Viron sekä marraskuun Belgian osakilpailu tulivat uusina osakilpailuina mukaan kalenteriin paikkaamaan koronapandemian perumia ralleja. Ogierin mukaan hommat olisi voitu lyödä käyntiin jo kesällä esimerkiksi Rally Liepajan osalta, joka ajettiin lopulta EM-rallina elokuun puolivälissä.

– On tavallaan vähän surullista, että me aloitimme viimeisenä kauden uudestaan. Me emme käyttäneet sitä faktaa hyväksemme, että tilanne koronan suhteen oli kohtuullisen kontrollissa kesällä, Ogier sanoo DirtFishin sivuilla.

Katso alta historian ensimmäisen Viron MM-rallin kohokohdat. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,348840″ ap mute]

FIA:n rallipomo Yves Matton on puolustautunut syytteitä vastaan. Mattonin mukaan päätökset tehtiin yleisö edellä, jotta ihmisiä voisi tulla pätkän varteen.

– Olisimme ehkä voineet aloittaa viikon tai kaksi aiemmin tai jopa onnistuneet ajamaan Latviassa (14. – 16. elokuuta), mutta sitä ennen se ei olisi kyllä ollut mahdollista, Matton sanoo DirtFishille.

– Kun meidän piti tehdä päätöksiä kesäkuussa, meillä oli tieto, että suuressa osassa maita yleisöä pääsee taas mukaan elokuun lopun jälkeen. Se oli trendi kesäkuussa. Me teimme päätöksen, että emme tule takaisin ennen kuin suuressa osassa järjestäjämaita yleisölle sallitaan pääsy tapahtumiin. Siksi halusimme jatkaa vasta syyskuun alussa.

Virossa yleisöä pääsi rajoitetusti pätkille, kun myynnissä oli yhteensä 16 kappaletta 1 000 hengen katselualueita. Huoltoparkkiin yleisöä ei päässyt ollenkaan. Ensi viikon Turkin MM-ralli on puolestaan kielletty kokonaan katsojilta ja tilanne lienee sama myös Sardinian rallissa lokakuun alussa koronatilanteen jatkuvasti pahentuessa.

Kauden päätösrallissa marraskuussa Belgiassa yleisöllä voi olla jo mahdollisuus päästä katsomoihin, kun Ypres-rallin ratkaisut ajetaan legendaarisella Span moottoriradan ympäristössä. Span radalla ajetaan myöhemmin samana päivänä myös rallicrossin MM-sarjan pisteistä.

– Jos voi sanoa, niin ralli menee nyt enemmän radalle ja se antaa meille mahdollisuuden ottaa yleisöä mukaan. Kaikki päätökset on tehty huomioiden, ettei enempää tapahtumia tarvitse perua, Matton selittelee.

Lue myös: Kalle Rovanperältä yksi erityinen muutosehdotus Viron MM-ralliin – ”Eihän kukaan jaksa herätä viiden aikaan”

Lue myös: Suomalaiskuskista tuli isä kesken MM-rallin – ”Yöunet jäivät aika vähiin”

Lue myös: Suomalaisten WRC-kuskien tiimillä tuskaista – ”Vauhtimme ei riitä maailman kärkeen”

Lue myös nämä