Varsinkin Toyotan leirissä puhaltavat uudet tuulet, kun kaksi edellistä maailmanmestaruutta voittanut Kalle Rovanperä jakaa ajovastuuta kolmannessa autossa yhdessä multimestari Sebastien Ogierin kanssa. Näin ollen Toyotalla kaikki panokset ovat Elfyn Evansin varassa kuskien mestaruustaistossa, sillä japanilaisella Takamoto Katsutalla tuskin vielä rahkeet riittävät tittelitaistossa.
Hyundai on puolestaan vahvistunut viime vuodesta rutkasti, kun vuoden 2019 maailmanmestari Ott Tänak on palannut korealaisvalmistajan leipiin. Tänakin lisäksi täyden kauden ohjelman tiimissä ajaa belgialainen Thierry Neuville.
Esapekka Lappi puolestaan vuorottelee Hyundain kolmannessa i20 N Rally1 -autossa yhdessä Dani Sordon ja Andreas Mikkelsenin kanssa. Lappi kokee, että voimasuhteet kautta 2024 ajatellen ovat entistäkin tasaisemmat, joskin MM-sarjan uusi pistelaskusysteemi tuo mukaan uuden lisämausteen.
– Ehkä ne (astelemat) ovat nyt sitten tietyllä tavalla tasaisemmat. Totta kai onhan se selvää sanomattakin, että ”Sebillä” ja Kallella on aika kova lähtöpaikkaetu. Tosin aiemmin tuli uutisia, että pistejärjestelmä uusitaan, mutta siinä ei ollut mitään puhetta, miten lähtöpaikkojen kanssa käy, Lappi sanoo Rallit.fille.
Uuden pistelaskujärjestelmän mukaan lauantain jälkeen jaetaan ensimmäiset pisteet kymmenelle parhaalle kuskille. Ykköskuljettaja lauantain jälkeen saa 18 pistettä, toinen 15 ja niin eteenpäin. Sunnuntaina jaossa on pisteitä päivän seitsemälle parhaalle pilotille sekä Power Stagen viidelle nopeimmalle.
Näin ollen esimerkiksi kisan alussa keskeyttävä kuski voi saalistaa vielä sunnuntaina jopa 12 pistettä. Jos vanha lähtöpaikkajako pysyy voimassa, ajavat keskeyttäneet kuskit letkan keulilla sunnuntaisin. Asvalttiralleissa tästä voi olla suurta hyötyä.
– Lähtöpaikkajuttu voi muuttua vielä ja varmaan muuttuukin, koska eihän tuo sunnuntai nyt kovin reilu ole. Ehkä vähän turha siinä mielessä, mitkä voimasuhteet ovat, koska ei tiedä noita lähtöpaikkoja. Toivottavasti kuitenkin tasaisempaa tulee olemaan, Lappi miettii.